minä täällä

Olen ollut töissä nyt heinäkuusta lähtien samassa työpaikassa. Olen viihtynyt siellä yllättävän hyvin, mutta tuntuu, että tarvitsen sielläkin vaihtelua vähintään muutaman viikon välein. Olen jo järjestänyt koko pienen kaupan kaikki nurkat kolmeen kertaa eritavalla, ja nyt tuntuu etten enää voi muuttaa siellä mitään.

Tänään aloitin taas valohoidon. Pieni rusketus ei tee pahaa! :)
Olin etelässä marraskuun lopussa ja sitä ennen kävin lääkärissä. Läiskiä oli varsinkin käsivarsissani ennen matkaa, mutta myös jaloissani olevat läiskät olivat hilseileviä ja kuivia. Sain 15 kertaa valohoitoa, jonka siis aloitin tänään. Uusi vuosi ja loppianen tuovat katkoja 3x viikossa rytmiin, mutta eiköhän se ihan hyvin mene.
Valohoidon jälkeen tuntui olo taas hieman eksyneeltä ja väsyneeltä. Vaikka valohoitopaikka ei ole kovin kaukana, on kuitenkin vaivalloista 3 kertaa viikossa aamuisin käydä seisomassa valokopissa.
Jalkojeni ihottumaläiskät ovat matkan jälkeen todella hyvässä kunnossa, joten toivon että ihoni tulee kokonaan terveeksi tämän hoitojakson jälkeen. Viime kerralla kaikkialta muualta ihottuma poistui, paitsi jalkapöydiltä.

Pidän paljon joulusta, mutta se meni tällä kertaa liian nopeasti. Söin paljon kinkkua, mikä ei luultavasti ollut kovin hyvä idea, koska olen ollut syömättä punaista lihaa noin 6 vuotta. Monta vuotta vältin sitä kokonaan, nyt vuoden aikana on jopa tehnyt välillä lihaa mieli. Nyt söin kuitenkin todella paljon kinkkua, kalkkunaa ja karjalanpaistia. Tänään en ole halunnut sitten syödä mitään, ei ole ollut nälkä ja turvottaa.
Ja perunalaatikkoa söin myös. Syytän perunaa ja lihaa siitä, että käsivarsiani kutittaa.
Suklaata en syytä mistään! :)

Olen lähdössä nyt stripaerobiciin, vaikka ei siellä mitään stripata. :)
Luulen, että kirjoittelen valohoidon aikana vähän enemmänkin. Voisinkin ottaa taas kuvat ennen ja jälkeen.

olo on ihan erilainen kuin viimeksi kirjoittaessani. luin muutama viikko sitten muutamaa blogia, joiden kirjoittajat kärsivät syömishäiriöstä. luin kahden blogin kaikki kirjoitukset läpi muutamassa päivässä ja molempien blogien kirjoittajat päätyivät blogien edetessä koko ajan pahempaan jamaan. kirjoitukset olivat hyvin surullista luettavaa. mietin samalla sairauksia, blogeja, omaa oloa ja sitä mitä päivittäin elämästä ajatella.
silloin kun ahkerammin kirjoitin blogiani, olin siinä pisteessä, että yhdistin psorin kaikkeen: syömiseen, juomiseen, vaatteiden valintaan, ihmissuhteisiin, peseytymiseen.. ehkä tähän vaikutti se että olin eristäytynyt silloisessa asuinpaikassani niistä asioista, joista olin ennen nauttinut ja elämäni täytti opiskelu. yht'äkkiä ihoni oireili pahemmin kuin koskaan aikaisemmin ja täytin elämäni psorista paranemisella ja paranemisprosessin analysoimisella. siitä tuli jotain uutta, samalla sekä pysyvää että muuttuvaa.
hieman samaa huomasin lukemissani syömishäiriö-blogeissa. niiden kirjoittajat olivat nuoria, joiden elämässä suuren tilan vie häiriön analysointi, ruoan ajatteleminen, häiriön piilottelu.

olen onnellinen. asun siellä missä haluan. psoriini on vaikuttanut hyvällä tavalla joku repair-rasva, jonka nimeä en jaksa nyt tarkistaa. en kiellä enää itseltäni kaikkea siinä pelossa että psorini taas räjähtää käsiin. en anna itseni pelätä. enkä valitakaan enää niin paljon.
olen töissä myyjänä, paikassa, jossa riittää haastetta. luultavasti siksi olen viihtynytkin siellä paremmin kuin missään aikaisemmassa työpaikassani. ja sain ylennyksen. kerroinko siitä? :) olen nyt kuukausipalkalla kokopäiväisenä työntekijänä :) elämä vain on kivaa.

mielialaani nostaa myös tuleva matkani etelään.jee. ihoni on taas erilainen kuin aikaisemmin. kyynerpäät ovat melkein terveet, jalkapöydissä olevat läiskät olivat todella kuivat, halkeilevat ja kipeät muutaman viikon. vaikka kuinka rasvasin jalkoja kaikilla niillä perusrasvoilla jotka eniten ovat tähän mennessä auttaneet, läiskät eivät vain koskaan tuntuneet rauhoittuvan.
noin viikko sitten otin kokeiluun daivonexin, eloconin ja hydrokortisonin. piirsin paperille muistiin läiskät jaloissani ja merkitsin kullekin läiskälle rasvan. nyt on tuloksiakin tullut. elocon näyttää rauhoittavan mutta iho ei silti kovin paljon muutu terveemmän näköiseksi. hydrokortison tuntui niin tehottomalta että vaihdoin sen kahden päivän jälkeen daivonexiin, joka muuttaa ihoa myös terveemmän näköiseksi ja oloiseksi. ja mikä parasta iho kuoriutuu. joka kerta, kun otan sukan pois, tarkastan voinko kuoria sitä taas lisää. tuntuu kuin olisin käärme joka luo uudelleen nahkansa. ihosta siis lähtee palasia pois vain siihen koskemalla. en sitä mitenkään revi, sehän ymmärtääkseni vain kiihdyttäisi psoria.
kun tiedän ettei tämä parane, olen ajatellut, että ehkä voisin jopa pitää tästä uudesta ihosta joka sieltä alta kasvaa kuoriutuu ja pian taas kuoriutuu uudelleen ja niin edelleen, jotenkin ällöttävää, kyllä.
rasvaan iltaisin läiskät ja menen nukkumaan sukat jalassa. ei kovin seksikästä mutta kun täällä on niin kylmäkin. jossain vaiheessa yötä riisun sukat pois.

Taas tästä tulee pitkä postaus kun ajatukseni katkeilevat ja jatkuvat.. Eli ihoni on taas muuttunut. Käsistäni on tullut todella kuivat kyynerpäiden läheltä siis kyynerpäistä sormiin päin ja kyynerpäistä kainaloihin päin noin 10 cm alueelta. Tältä kai atooppinen iho tuntuu. Kuivalta ja epätasaiselta. Ihollani ei ole sellaisia tarkkareunaisia läiskiä kuin suuren ihokatastforin aikaan vaan iho tuntuu epätasaiselta kun siihen koskee, mutta silmälläkään ei oikein erota kuivia kohtia. Mieluummin tämän otan kuin ne läiskät, mutta tuntuu taas oudolta kun iho muuttuu.
Viimeksi kun kävin sillä hyvällä parhaalla lääkärillä joka ohjasi minut valohoitoonkin, hän kysyi onko minulla atooppinen iho, kuiva ja punoittava, sanoin että ei, vain psori. Tämä lääkäri ei oikein tuntunut uskovan ja selitti tarkemmin atooppista ihoa.. Selitin takaisin, että ei ihoni tunnu kovin kuivalta muualta kuin psorin kohdalta. En nyt sitten tiedä mitä pohjimmiltaan atooppinen iho tarkoittaa, eikä sillä niin väliä minulle olekaan, toivon vain että tämäkin ihon virhe korjaantuu auringolla.
hyvä niin. ja hei hei taas. kommentoikaa! en varmaankaan jaksa yksin blogia enää kovin kauan jatkaa.

oletteko jo vierailleet täällä. uusi sivusto psorista ja ihmisistä, joilla psori on. en itse kovin tarkkaan ole tutkinut sivustoa kun nettiyhteyteni on niin hidas, mutta tervetulleita ovat kaikki psori-info/kokemussivut.
Sivustolla muunmuassa Heinimaija kirjoittaa: "Psori ei hallitse minun elämääni, mutta uskon että minä voin hallita psoria." hmm :) mulla ehkä olisi juuri toisinpäin: "psori hallitsee elämääni, enkä usko, että voin hallita psoria." tai "En voi hallita psoria, mutta uskon sen hallitsevan elämääni."

En vain ole saanut selville sen enempää mitkä ruoka-aineet tekevät pahaa. Ainoat joiden tehoon tässä vaiheessa tarpeeksi paljon ovat aurinko, valohoito ja vesi.


Nyt nukkumaan! Kuuntelen kerran vielä :)

kun ei ole enää mitään sanottavaa

jos en valita siitä että aurinko ei paista niin valitan siitä että aurinko paistaa ja pitää ottaa aurinkoa, tai pitää aamulla mennä töihin, jossa on muuten miljoona astetta sisällä kuumuutta ja sateisella ilmalla mahdottoman kosteaa. en halua vain valittaa koko aikaa, vaan olla tyytyväinen ja nauttia.

asuntoni on vieläkin vailla mattoja. tai no eteisessä on pieni pyöreä ihanuus, vihreä pieni matto. mutta muuten olen vain miettinyt minkälaisen maton haluaisin, vai haluanko ollenkaan. en ole ikinä oikein välittänyt matoista. ja varsinkin silloin kun psorini oli pahimmillaan ja asuin kalustetussa asunnossa jossa silloin löytyi matot, ymmärsin etten kai siksi oikein ikinä ole välittänyt niistä. mahdollisimman vähäinen siivous= ei mattoja.
hyvää yötä.

sunnuntai

no okei.. ihan kiva päivä tästä tuli. vieläkin istun nurmikolla viltin päällä ja otin taas koneen mukaani tänne. en siis koko päivää tässä ole istunut vaan välillä puuhaillut muuta ja sitten taas istuskellut täällä.
vanhempieni pihassa on monta viinimarjapuskaa, joista keräsin marjoja kummipoikani kanssa. myöhemmin tein äitini kanssa kiisseliä marjoista. en tiedä onko aika kullannut muistoni lapsuuden kesistä vai oliko silloin 80-luvulla oikeasti aurinkoisempia kesiä. ehkä luulen vain silloin auringon paistaneen joka päivä aurinko ja nyt tuntuu että sateisinakin kesäpäivinä iltaa kohden aurinko tuli esiin. tämä auringonpalvonta on tuskallista, koska silloin harvoin kun on vapaalla ja aurinko paistaa tuntuu niin pakolliselta viihtyä auringossa.
ärsyynnyin myös äidilleni aikaisemmin tänään, kun hän puhelimessa sanoi sedälleni: "joo, mariakin tuli tänne tänään ottamaan aurinkoa. nyt hän on sisällä, kun aurinko varmaan meni pilveen".
ihan kuin olisin jollain huviretkellä ottamassa aurinkoa jotta ihoni varmasti tulisi mahtavan ruskeaksi. pyh. jos mitään ihottumia ei olisi, kulkisin pitkähihainen päällä ja oleilisin varjossa.

näin valkoinen vieläkin olen ja jalassa syy miksi edes yritän viihtyä auringossa. jos vain joka päivä olisi aurinkoinen niin jonkun niistä voisi uhrata auringolle.

kysymys kaikille, jotka seurustelevat: missä olet tavannut seurustelukumppanisi?
kysymys kaikille sinkuille: miten tätä sinkkuutta jaksaa, kun ei käy baareissa joissa kaikki seurustelevat ovat kuitenkin tavanneet kumppaninsa? no joo.. en edes haluaisi tavata baarissa ketään, mutta tuntuu vaan että niin monet ajattelevat että siellä niitä ihmisiä tavataan.

kun vielä opiskelin ja ajattelin minkälaisen työn haluaisin, päädyin sellaiseen
.jossa on säännölliset työajat (check)
.on kivoja työkavereita (check)
.voisi vaikka vähän flirttailla (joopa joo.. asiakkaita ovat raskaana olevat naiset ja nuoret perheet.. hmm.. no way)

tästä kaikesta päädymmekin sujuvasti taas nuoruuteeni. siskoni oli saanut lahjaksi kirjan, jossa oli kaikkia sanontoja latinaksi. selailin sitä silloin joskus monta vuotta sitten ja päätin avata sen sattumanvaraisesti jostain kohdasta ja sormella osua johonkin lauseeseen. siitä lauseesta tulisi mottoni koko loppuelämälle. riskipeliä, tiedän. no lause joka elämäni motoksi valikoitui oli "Omnia tempus habent", mikä tarkoittaa kaikki tapahtuu aikanaan. (toivottavasti kirjoitinkin sen nyt oikein..)
no tuntuu, että se on kuvannut liiankin hyvin elämääni. ehkä pitäisi avata joku muu kirja ja antaa sen johdattaa elämääni tästä lähtien.

nyt kun aurinko painuu puiden taakse seuraavaksi ohjelmassa on viinimarjakiisseliä ja sämpylöitä juustolla ja voilla.

..update klo 0.13: olen hyvin hyvin ruskettunut. ja tuntuu jotenkin rauhallisemmalta kun pitkästä aikaa sain hyvän annoksen aurinkoa.
niin ja nyt kun katsoin tuota kuvaa uudelleen, tuli mieleen että se saattaa tarvita pienen selityksen. otin sen siis tietokoneen kameralla, ja edessä oleva möhkäle on jalkani, jossa olevaa ihottumaa siinä esittelen.

mikä siinä on että aurinko parantaa ihottumia. enkä kysy tätä innoissani ja huumaantuneena ilosta, vaan ärsyyntyneenä ja tylsistyneenä auringossa istumisen päätteeksi!
se kuka tietää miksi aurinko auttaa kertokoon sen minulle!!

olen syönyt karkkia niin paljon että käsiini on ilmestynyt taas pisteitä. ainakin oletan että karkki on syynä, koska mitään muuta en ole oikeastaan muuttanut ruokavaliossani. jos tietenkään kuumaa ja hikistä työtäni ei voi ajatella syyksi. hmm.. who knows. aurinko kutsuu taas.. prkl!

aika menee töissä. työaika on kuuteen asti, jonka jälkeen pitää tehdä tilitykset ja muut työvuoron jälkeiset hommat. vaikka tietysti kovasti ilolla odottelen palkkapäivää, pitkät illat vievät mahdollisuuden päästä tanssitunneille. nyyh! tai oikeastaan mille tahansa elixian tunneille.
no valitsin torstain vapaapäiväksi, että pääsisin edes silloin tanssitunnille!

eilen, kun aurinko täällä taas paistoi, ja ehdin oikeasti taas istuskelemaan auringossa, tapahtui taas ihmeitä ihottumilleni. illalla suihkun jälkeen ihmettelin, että voiko aurinko todella noin nopeasti vaikuttaa. näytti siltä, että jalkapöydästäni oli ihottumaläiskä pienentynyt monta senttiä. tietysti siihen pääsee aurinko paistamaan aina kun on vähänkin niin lämmintä, että tarkenen avonaisilla kengillä liikkua ja aurinko paistaa. alan rakastaa vain enemmän ja enemmän aurinkoa ja kesää!

paljon ei ole mitään muutoksia tapahtunut muualla kehossani. käsivarressa yksi ikävä kohta on, mutta ehkä ehdin sitä vielä paahtaa auringossa.

en anna itseni oikein ajatella elämääni tällä hetkellä, koska jos siihen keskittyisin alkaisi se tuntua hieman tylsältä. rahaa, palkkapäivää ja rakastumista odotellessa.. haluan jo lopettaa tämän sinkkuuden, mutta en tiedä miten ikinä tapaan jonkun ihanan miehen, koska
.en ollenkaan viihdy baareissa,
.aktiviteettini ovat sellaisia etten niissä paljon tutustu uusiin ihmisiin
.työpaikalla käy vain.. no sellaisia, jotka ovat jo perheensä perustaneet..

jostain treffit minulle kiitos!!

monta asiaa

kun koko viime kesän kävin valohoidossa, tietysti sain mahtavan rusketuksen täysin ilman rusketusrajoja ja ilman sitä kärsimystä, jota olin aina tuntenut siitä että "kun nyt aurinko sattuu paistamaan niin on PAKKO mennä sinne ottamaan aurinkoa IHOTTUMIEN TAKIA".

tänä kesänä menneiden helleilmojen aikana huomasin suhtautuvani aurinkoon täysin eritavalla kuin muina kesinä. koska muistin miten nätti (feikki)-rusketukseni oli viime vuonna, olin jo pelkästään sen takia innokkaammin auringossa. myös se huomattava paraneminen, jonka saavutin valohoidoilla sai minut ajattelemaan että varmasti aurinkokin ihottumaani parantaa myös Suomessa, jos vain jaksaisin oleilla auringossa. niinpä mahdollisimman monena hellepäivinä matkustin noin 20km matkan vanhempieni omakotitalolle ja sijoittauduin aurinkoon lukemaan kirjaa. toisin kuin ennen, viihdyin nyt ihanasti auringossa ja ihailin rusketustani aina iltaisin.

valohoidossa ei viime vuonna tapahtunut mitään muuta ikävää, kuin yksi pieni "palaminen" ,jos sitä nyt voi sellaiseksi nimittää. olin varmaankin pessyt deodorantin toisesta kainalosta liian huonosti pois. yleensä silloin kävin valohoidoissa usein heti aamulla suihkunraikkaana, mutta joskun kävin myös iltapäivällä ja olin sinä aamuna laittanut deodoranttia. valohoidon jälkeen illalla huomasin, että selän puolella kainolossa oli punoitusta, minkä takia lopuissa valohoidoissa sitä kohtaa muistaakseni suojeltiin enemmän.
nyt ottaessani aurinkoa tämä sama kohta alkoi myös punottaa. en tiedä onko se alue muutenkin herkempi, oliko minulla nytkin siinä jotain deodoranttia mikä reagoi auringon kanssa vai vaikuttiko valohoidossa tapahtunut "palaminen" vielä.. no kuitenkin..se on nyt jo parantunut.

eräänä hellepäivänä olin päättänyt etten stressaa olemattomista töistäni, vaan vietän lomapäiviäni iloisin mielin, kun niitä nyt kerran on. täydellisen opinnäytetyöni jälkeen minulla oli mielestäni oikeus vaikka pitkäänkin lomaan. olin juuri tullut suihkusta, kun puhelimeni soi ja sain kutsun työhaastatteluun, joka olisi niin pian kuin mahdollista.. tässä tapauksessa tunnin päästä. hihii!! niinpä menin työhaastatteluun, joka mielestäni meni parhaiten tähän astisista haastatteluista.
haastattelun jälkeen menin aamiaiselle American Dinersiin syömään aurinkoiselle terassille pannukakkuja, mustikoita ja kermavaahtoa ja soitin äidille, siskolle ja kaverilleni, jotka kaikki kysyivät ensimmäisenä kysymyksenä sainko työpaikan ?!?
kenelle muka kerrotaan työhaastattelun päätteeksi tai aikana onko saanut työpaikan??!
jäin miettimään tätä ja vaikka mielestäni haastattelu meni hyvin ja jopa ehdin auttaa haastattelijaa yhdessä asiakaspalvelutilanteessa, silti olin hieman oudossa mielentilassa, koska oli alkanut tuntumaan siltä, että olen hyvä hakemuksissa ja CV:llä, mutta haastattelutilanteessa jotenkin mokaan.
tämä päivä oli siis toissaviikon tiistaina. viikonloppuna haastattelijan oli tarkoitus valita työntekijät (2-3kpl) ja työ alkaisi seuraavan viikon tiistaina.
saman viikon perjantaina olin kaupungilla tekemässä juuri sitä mistä olin haaveillut kaikki ne vuodet, jotka asuin maalla, eli kävelin täysin vailla päämäärää, sinne minne tie johdattaa. olin juuri päässyt keskustaan, kun sain puhelun. MINUT OLI VALITTU TYÖHÖN!! menin täysin sekaisin, enkä tiennyt vähään aikaan enää mistään mitään. mutta tietysti otin paikan vastaan!!!
en oikein tiennyt minne olisin pysähtynyt ajattelemaan sitä, että vietin toiseksi viimeistä päivää lomalla ja olin saanut töitä. kävelin ensin sellaisen paikan ohi jonne aina olin halunnut mennä, mutten yksin oikein ikinä uskaltanut jäädä terassille yksin istuskeleman. ja sitten vain palasin takaisin ja ostin ison palan valkosuklaa-juusto-vadelmakakkua ja ison jääkylmän veden, koska en kehdannut (don't know why) ostaa kuohuviiniä juhliakseni työpaikkaani.
istuin siinä ihanalla varjoisalla terassilla varmaankin yli kaksi tuntia. taidan muistaa sen hetken pitkään!!

no. työstäni olen näiden neljän päivän jälkeen pitänyt PALJON! olen siis myyjä erikoistavaraliikkeessä. ei se nyt täysin unelmatyöni ole, mutta ihan hyvä vaihtoehto tienata vuokraan rahaa tällä hetkellä kun en ole mitenkään varma mikä se unelmatyöni olisi. voin sanoa että tähän mennessä tämä työ on huomattavasti paras, niistä töistä mitä olen tehnyt.

tällä hetkellä ihottumaani (olen taas alkanut näköjään puhua ihottumasta, enkä psorista.. mielenkiintoista) on oikeastaan vain jalkapöydissä. kyynerpäissä on oikeastaan vain pieni kohta joka tuntuu enemmän kuivalta, kuin ihottumaiselta. käsivarsissa on ehkä kolme pistettä. joten aurinko paransi käsivarteni pisteet helteiden aikana. olisin toivonut vielä ainakin viikon hellepäivä niin jalkojeni läiskät olisivat varmaankin voineet jopa kadota vähäksi aikaa.

söin kahtena päivänä paljon mansikoita, varmaankin litran yhteensä ja luulen että se on syynä siihen että jalkapöytieni ihottumat ovat tällä hetkellä jopa haavoilla. joten ei aurinkoa muutamaan päivään + paljon mansikoita = ei hyvä juttu. ärsyttää. ja jopa sattuu.

haluan auringon takaisin ja lisää kivoja työpäiviä!! :)
lopuksi vielä kappale, jota yhtenä auringonpalvontahetkenä kuuntelin, kun raahasin kannettavan nurmikolle klik!

argh

oma koti, kesä, suututin yhden ystävistäni, vietin valmistujais- ja tupaantulijaisjuhlaa, syysmasennus, maha täynnä karkkia ja tofumakkaraa, pestoa ja salaattia, vähän yksinäistä.
oma koti on ihana. ihottumia jaloissa kutittaa ja ne hilseilevät. lopetin daivonexinkin käytön vähäksi ajaksi kun en vain jaksanut ja sitten vielä hukkasin sen tuubin muutamaksi päiväksi. ja nyt jaloissani läiskät ovat kipeät ja kutiavat ja ärsyttävät. käsistä aurinkoiset päivät joskus silloin muutama viikko sitten paransivat pisteitä todella paljon. nyt pisteitä ei melkein enää edes huomaa käsistä. jalkoihin, pohkeiden kohdalle, mutta jalan etupuolelle.. mikä onkaan sääri.. on tullut toiseen jalkaan neljä finnin näköistä pattia. ja toiseen jalkaan kaksi. ÄRSYTTÄÄ! eikö näistä ikävistä ihokummallisuuksista pääse ikinä eroon. ja silmäluomessakin on joku ihmenäppylä. se ei onneksi edes näy paljon, mutta on siellä kuitenkin. ärsyttää, pms ja kiukku. miksi mikään ei vain voi sujua kuin elokuvassa. äsken katsoin typerän rakkauskomedian, jossa mies osti ihanalle-blah-pääosalle sängyn lopussa merkiksi siitä että aaah-rakastaa.
ja jos suututin jonkun sillä että laitoin kännykän pois päältä illaksi niin argh! vieraannutan kaikki ystäväni.. onneksi veri on sakeampaa kuin ystävyys. no olen kiukkuinen myös siitä että puoli yhdeltä maha on täynnä karkkia niin paljon etten voi maata mahallani.
olin tänään tanssitunnilla. silloin ja sen jälkeen monta tuntia maailma näytti hyvinkin positiiviselta. miksi ihmiset vain ärsyttävät minua niin paljon. kiukku vain lisääntyy, ei tarvitse kuin ajatella yhtä ihmistä, jonka kanssa kuukausi sittenkin tein töitä joka h******n päivä.

näistä asioista olen kiukkuinen:
.asun lähellä keskustaa, mutta en silti ole käynyt keskustassa ilman autoa vielä ollenkaan, vaikka tiedän miten mukavaa siellä olisi kävellä varsinkin nyt kun olen lomalla.
.olen lomalla... vaikka olen työtön. päätin etten halua/pysty tekemään sitä erästä työtä joka olisi ollut varma työpaikka heinäkuuksi. se on todella vaativa, tiedän etten pysty siihen kuin siten että toipuisin siitä elokuun. ja mieluummin olen köyhä rahaton juuri ja juuri rahaa vuokraan, kuin kärsisin elokuun. haluan työn jota ei tarvitse tuskalla tehdä. ja kai sellainenkin työ voisi löytyä. en ole nirso töiden suhteen ja olen valmis vaikka.. moneen, mutta sitä työtä en enää toista kesää tee.
.paniikki alkaa iskeä. mitä jos en saakaan mitään työtä. olen päättänyt että pidän loman, en halua ajatella työnhakua.. (jota ajattelen joka päivä) haluaisin pitää edes kaksi viikkoa lomaa, siten että rentoutuisin ja edes vähän tajuaisin minkälaista työtä edes haluaisin tehdä.
. kolmen ja puolen vuoden koulutus, joka alkaa tuntua turhalta. haluan työkavereita, haluan nähdä työpaikallani ihmisiä, haluan erilaisia työpäiviä. luovuus ei tule joka päivä samalla kellonlyömällä, sen olen oppinut ja olen tajunnut sen itsestäni, että stressi pysyy pienempänä, jos teen töitä tietyn ajan päivästä, vaikka 8-16, jonka jälkeen olen vapaa-ajalla. hmm.. blah. mitä vain mutta en halua työhön, johon ajattelin koulutukseni alussa suuntaavani, sitten kun olen valmistunut. silloin ajattelin olevani täydellinen esimerkiksi työhön, jossa voin yksin tehdä ja päättää, ilman työkavereita, vaikka iltaisin ja viikonloppuisin ja milloin vain kunhan saisi itse päättää kaikesta ja tehdä kaiken yksin. yksityisyrittäjyysYÄK. paljon tapahtui kolmen ja puolen vuoden aikana. kasvoin aikuistuin tutustuin itseeni ja opin. blah. tuska. nyt tuntuu ettei sellaista työtä ole olemassakaan johon minut valittaisiin typerällä turhalla koulutuksellani johon tuhlasin kaikke ne päivät ja vuodet ja sen koko v***n ajan siellä korvessa, jossa en edes tutustunut kahteenkaan sellaiseen ihmiseen joiden kanssa olisin halunnut seurustella. melkein neljä vuotta ja näin varmaankin alle 10 hyvännäköistä miestä koko aikana. ei ihme!!!!
. elixian tanssitunnit vähenevät kesällä kahteen viikossa. ennen kesää niitä taisi olla viisi tai kuusi. joogatunnit loppuvat kokonaan eikä tiedetä vielä palaavatko ne syysaikatauluun. blah. liikunta on yliarvostettua.
.miksei pms jo lopu ja kuukautiset ala.

tänään näin kaupan pihassa (silloin vielä kun olin hyvällä tuulella) kaksi naista juttelemassa. toinen laittoi ostoksia autoon ja toisen ympärillä pyöri iloisesti kolme sievää ja iloista pientä tyttöä. tämä nainen, jonka ympärillä lapset olivat, oli hyvin kaunis ja raskaana. hän oli pukeutunut kokonaan valkoiseen ja aurinko paistoi lasten vaaleilta hiuksilta. ajattelin, että ehkä voisin sittenkin elää sen yhden miehen kanssa, joka olisi valmis varmaan vaikka kosimaan minua. voisin olla yhtä onnellinen ja raskaana kuin tuo nainen. juttelisin parkkipaikoilla yhtä hauskoja juttuja siskoni kanssa ja lapset juoksisivat ympärillämme.
ja paskat. olisin varmaankin koko raskausajan yhtä kiukkuinen kuin nyt. vieraannuttaisin sen miehenkin, jota ikinä en edes rakastanut.

miten sanoa miehelle, kenellekään, että nyt kun meistä ei tullutkaan maailman rakastuneinta paria, voimme sentään olla parhaita ystäviä FOREVER. miksei kukaan pysty siihen? miksi kukaan ei arvosta minua, jos ei saa minua kokonaan?

välitila

olen koditon. jätin maaseudun taakseni, toivottavasti lopullisesti. ja nyt odottelen kesäkuun ensimmäistä päivää, että pääsisin omaan kotiin. asun siis vanhempieni luona.. tai oikeastaan olen vain maannut sängyssä ja nukkunut.

valmistumispäivänä kehoni taisi ajatella että NYT on mahtava aika luopua kaikesta stressistä ja rentoutua.. ja tietysti tulin kipeäksi. tälläistä hikoiluflunssaa en ole pitkiin aikoihin sairastanut. ja tänään kävin vielä työhaastattelussa, KOSKA HALUAN TÖITÄ.

Siirryin daivobetistä daivonexiin.. toivottavasti muistin oikein. siirryin siis siitä vahvemmasta siihen, jota saa ostettua vain niissä jättituubeissa. tämä uusi rasva tuntuu niin hoitavalta. daivobet tuntui loppuvaiheessa suoraan sanottuna kuorivan sairaan ihon lisäksi myös terveen ihon läiskien ympäriltä. käteni eivät näyttäneet silloin kovin ihanilta.. läiskien lisäksi myös terve iho siis näytti irtoavan.

No nyt läiskät näyttävät suunnilleen siltä miltä ne näyttivät silloin kun lupailin niitä kuvia. (kamera rikki, ei tullut silloin kuvia. kamera rikki edelleen.) daivobet siis näytti ensin poistavan läiskät, sitten ärsyttävän niitä ja sitten kuorivan kaiken ympäriltään. tai mistä tiedän oliko se daivobet vai negatiivisuus vai stressi.

Päätin, että tänä kesänä rakastun. Rakastun niin kovaa etten pysy maassa! Se saa auringon kanssa tervehdyttää läiskäni.

Tämä välitila on outo tunne. maaseudulla asuessani olin niiiin negatiivinen ja halusin sieltä pois heti kun astuin siihen vanhaan parakkiasumukseeni, jota asuntolaksi siellä kutsuttiin. Elin muurahaisten kanssa viimeiset kuukaudet. Jokainen lauseeni tuntui olevan valitusta täynnä. ja silti se tuntui kodilta, koska sen oli pakko tuntua. Olen miettinyt paljon minkälainen minusta olisi tullut jos olisin kasvanut aikuiseksi kaupungissa. Vietin tärkeimmät aikuistumisvuoteni samojen naamojen keskellä ja pakoon oli turha pyrkiä, koska olin todellakin päättänyt että siitä koulusta valmistun.

joskus taisin mainita, että minulle tulee varmaankin kulttuurishokki sitten kun vihdoin pääsen muuttamaan takaisin kaupunkiin.. se voi olla vielä edessä, mutta sitä ennen kehystän uuden ihanan valkoisen kesäasuntoni seinälle valmistumispaperini, käyn aamuisin kahvilassa ja vietän mukavan kesän asustellen särkänniemen naapurissa. ainiin ja rakastun!

en silti ole kai vieläkään tajunnut etten todellakaan palaa enää sinne missä aamuisin heräsin fasaanien ääniin ja talvi oli todella talvi. ikävä kai jo vähän tuntuu. mutta sen aiheuttaa tämä outo välitila ja asunnottomuus. haluan jo sisustamaan omaa asuntoani kaikkien opiskelijavuosien ja opiskelijakämppien jälkeen!! Haluan olla kaupunkilainen, jonka vaatteet tuoksuvat hyvälle!!

olen ollut taas niin kiukkuinen että oikein hävettää. en ymmärrä miten g jaksaa mua. miten mun kanssa voi tehdä edes töitä.. no tulin pääsiäiseksi vanhempieni luo etten räjähtäisi.

hieman on auttanut, mutta en ymmärrä mistä se kiukku aina tulee. ylihuomenna on taas työhaastattelu. hih. tästä työstä tosin ei sitten palkkaa kovin paljon tulisi. tämä olisi vain oman alan harjoittelupaikka, mutta jos tämän saan, siitä luultavasti irtoaisi muitakin töitä tulevaisuudessa. ja näin noin vuosi sitten unen, jossa kesällä kävelin töihin iloisena juuri tämän kaltaiseen paikkaan. silloin ajattelin että siinä on tulevaisuuteni, tai ainakin kesä sen jälkeen kun valmistun!
rahaton kesä ja pakko-asuminen kesällä mahdollisten kämppisten kanssa helsingissä ei huvittaisi, mutta mitäpä sitä ei tekisi oman alan töiden eteen. ja enneunien toteuttamiseksi myös :)

kerroinko, että sain sen yhden työn jo kesäkuuksi. tuntuu niin onnekkaalta, kun sain sen. jostain on edes rahaa tulossa, jos harjoittelupaikkaan minua ei valita.
junalla helsinkiin, haastatteluun, muutama piipahdus jossain helsingin liikkeisssä ja junalla takaisin kirjoittamaan opinnäytetyön raporttia. sitä tänäänkin olen tehnyt. ja kävin kävelyllä auringossa äitin kanssa. heh. en siis auringossa, mutta paisteessa.

tämä auttoi kiukun poistamisessa! klik. ainiin ja varasin ajan hiustenvärjäykseen!!! tummat tummat tummat!!

ja jotta tässä olisi edes jotain mikä liittyy tämän blogin aiheeseen, rakastan daivobetia!!!

päivä päivän perään

eilisen ärsytyksen jälkeen tänään on jo iloisempi mieli. aurinkokin alkoi juuri äsken paistaa! päätin että ensi viikoksi varaan ajan ja sitten voin iloita uusista tummista hiuksistani.
ehkä. :) no olen jo kuitenkin 60 prosenttisen varma. :)
jahkailu jatkuu ainakin siihen asti kun opintotuki tulee. rahan määrä ennen sitä on hyvin hyvin pieni. eli olematon.

aamulla, kun heräsin tulin niin onnelliseksi taas daivobetistä. Iho jalkapöytien läiskissä alkaa jo näyttämäänkin oikealta iholta. ja se ihon pehmeys, sitä ei voi tarpeeksi korostaa!!

kun sitten pääsin vihdoin ylös sängystä ja valitsin vaatteita, melkein jo päädyin laittamaan topin ja sen päälle villapaidan. päätin kuitenkin vielä laittaa pitkähihaisen puuvillapaidan villatakin alle (tai ei se täyttä villaa ole vaan jotain polyamidi, viskoosi, villa sekoitetta), koska rasvasin vielä käteni ja villatakki ja rasvatut kädet eivät ole se paras yhdistelmä.

Odotan niin sitä päivää, kun ei tarvitse valita vaatteita ihottumien ja rasvaamisen mukaan!!

No kesällä nyt ainakaan ei tarvitse villatakkia edes pitää! En voi uskoa, että on jo huhtikuu, tai sitä etten eilen muistanut että on aprillipäivä. En ehtinyt huijata ketään!

johtuuko kaikki vain siitä että vanhenee

hyvästä päivästä huonoon päivään. tänään olo on tuntunut hyvin väsyneeltä, raskaalta. hartiat ja selkä ja kaikki paikat ovat jumissa. olen nukkunut liian lyhyitä yöunia ja olo tuntuu... vanhalta!!
iho näyttää harmaalta, kaipaan aurinkoa ja lomaa. olen miettinyt miksi hiukseni tuntuvat nykyään niin rasvaisilta, vaikka pesen niitä aivan normaalisti. vihaan jokapäiväistä rasvaamista ja sitä, että joka paikka on täynnä rasvaa. tänään löysin verhoistakin vanan rasvaa. (ei kiva!) ei ihme että hiukset rasvaantuvat myös jos rasvaan itseäni koko ajan, ennen nukkumaan menoa, herättyäni, kotiin tultuani. jatkuvasti. ja miksi rasvojen pitää olla niin pirun rasvaisia ja huonosti imeytyviä.
tai miksi se ainoa rasva joka tuntuu imeytyvän ei enää tunnu auttavan.

olen taas välillä ollut aika pitkään vaaleahiuksinen ja olen myös jo melko pitkään olen halunnut tummat hiukset. hassua tässä on se että neljä vuotta olen odottanut sitä päivää kun valmistun ja olen aina ajatellut itseni vaaleahiuksiseksi sinä päivänä. vieläkin. pitää siis kai vielä odotella muutama kuukausi ennen hiusten värjäystä.
nukkumaan.
miksi aina pitää valittaa? tätä oloa vain pahentaa se, että nyt kun käsieni pisteet näyttävät jo melkein terveeltä iholta, olo vain tuntuu raskaalta. kaipaan jotain rajua liikuntaa!!!

tänään oli se päivä, jolloin pari viikkoa sitten olleen työhaastattelun tulos selvisi.
vastaus oli ei, niin kuin olin ajatellutkin. voin vielä päästä sen haastattelun kautta toiseen työhön, mutta se tulee sitten jos tulee.

eilen olin eräässä toisessa työhaastattelussa, joka oli melko hauska ja rento tapahtuma. haastattelija oli ihana sinisilmäinen ja tummakiharainen nuori mies. ihana ihana! olen heikkona ihmisiin, joilla on luonnonkiharat, koska haaveilen lapsista, joilla olisi maailman suloisimmat luonnonkiharat. ja kun minun kiharat hiukseni yhdistyisi toisiin luonnonkiharoihin, tuloksena ei voisi olla mitään muuta kuin pieniä luonnonkiharoita päitä!


tänään kun heräsin ja katsoin käsiäni, joista pisteiden punoitus on lähtenyt aika paljon jo pois ja tilalla on vain kuivia kohtia, huomasin kyynerpään vierellä yhden uuden pisteen. ajattelin että mitä jos daivobetillä rasvaamalla siirrän pisteitä toisiin paikkoihin. psorihan kun ei tällä parane, tietenkään. poistuu vain ehkä näkyvistä, miksei siis siirtyisi vain toiseen paikkaan!?

tänään säin pitkästä aikaa hyvällä omalla tunnolla suklaata! ja se oli hyvää!!! Niin hyvää!!!
Suklaa oli Fazerina Caramel!!! Ihana maku!

Taidan olla hyvällä tuulella! Tajusin tänään, että opinnäytettä on enää jäljellä muutama viikko. enkä stressaa edes raportista siten kuin viime vuonna stressasin muista koulujutuista! Ihana tunne! Ei stressiä vaikka teen suurinta koulutyötä neljään vuoteen!!
Tuntuu, että voin tehdä sen verran kuin osaan ja pyrkiä hyvään tulokseen ja sitten tämä on ohi! Neljän vuoden uurastus on ohi ja pääsen muuttamaan!!!!!

Kun nyt on käynyt niin, että olen hieman ylikäyttänyt daivobetia. Tämän takia läiskien punoitus ja hilseily on vähentynyt niin käsissä kuin jalkapöydissäkin huomattavasti!!

Siinähän että läiskät tervehtyvät noinkin kovalla vauhdilla ei ole mitään pahaa, mutta kun niitä kuvia en ehtinyt ottaa ennen daivobetin käyttöä ollenkaan. Daivobet kai on hyvin vahva, enkä aio koko ajan sitä käyttää liikaa, mutta olin vain niin kärsimätön, kun lääkärikin vielä sanoi että tulokset daivobetillä tulevat yleensä hitaammin. Mietin vain miksi muka, jos daivobet niin vahvakin on..

Ylikäyttämisellä siis tarkoitan: kahden ja puolen päivän aikana olen tainnut levitellä voidetta läiskille noin kymmenen kertaa.. no ehkä kahdeksan.. illalla, aamulla, päivällä, illalla, aamulla, aamulla, päivällä, nyt.

Nyt olisi pakko alkaa kirjoittaa opinnäytteen raporttia mutta siirrän sitä vain koko ajan eteenpäin. Pitäisi kai keksiä jotain vielä ärsyttävämpää tekemistä, jota voisi siirrellä, jotta raportin kirjoittaminen ei tuntuisi niin tylsältä. ok great. pakko etsiä raportin raakile ja kaivaa jotain ajatuksia esille minusta!

ai niin ai niin ai niin :) vol.2

Kävin täällä äsken jo sekoilemassa. Kun olisi pitänyt kirjoittaa asiani, unohdin täysin mitä mielessä pitikään olla. Mutta nyt taidan muistaa mikä juttuni oli.

Tänään sen lisäksi, että
.pääsin sinne lääkäriin,
.sain rasvoja, joita kohta alan ensimmäistä kertaa levitellä (aikaisemman jo tosin huomasin että uusi Decubal-vartalovoide EI tuoksu hyvälle! blah. eikä muuta ole mukana),
.kävin elokuvissa (katsomassa elokuvan Marley&me, joka oli melko tylsä, mutta elokuvissakäynti yksin on aina kokemuksena niin kovin rentouttavaa),

--> kävin tänään Tampereen Elixiassa allekirjoittamassa sopimuksen, jonka mukaan kuntoiluni jatkuu 1.6.2009 (samalla hinnalla, jolla aivan ensimmäisen kerran siellä jäsenenä! joten JEEEE!! hinnan nousu olikin arveluttanut. nykyisin kuukausimaksu siellä hipoo 70euroa, mikä on aivan naurettavaa!!)

Se kiva juttuni oli siis se, että sain uutta virtaa siitä, että voin haaveilla kesäisistä tanssitunneista, juoksumatosta ja mahdollisista joogatunneista opinnäytettä tehdessä nyt kun sopimuksetkin on tehty!!

Kohta käynnistyy Daivobet-kokeiluni!
Olisi kiva kuulla muidenkin Daivobet-kokemuksia! Onko kyseinen rasva auttanut, miten nopeasti tulokset ovat alkaneet näkymään?
jotenkin kaikki rasvat vain epäilyttävät minua... .. onko tästäkään rasvasta lopulta hyötyä...

Usein jos jatkuva rasvaaminen ja epätietoisuus psorista lannistaa, mietin sitä viime kesäisestä valohoitokuurista sivutuotteena tullutta rusketusta!
en varmaan ole koskaan ennen viime kesää ollut niin tasaisesti ja kauniisti ruskettunut. auringonotto kun ei ole koskaan ollut mielipuuhaani. Nyt olen tosin alkanut toistella itselleni ajatuksissani miten auringonotto voisikin olla mahtavaa ajanvietettä ensi kesänä, jos sitten mielipiteeni hieman muuttuisi.

iu89 <-- siinä vielä terveiset kissaltani, joka päätti hypätä suoraan näppäimistölle!

ohi on.

okei!
lääkärikäynti on nyt ohi ja rasvojen nimiä muistellessa mietin, että mikähän rasva se nyt olikaan se kasvoihin tarkoitettu, mitähän voi laittaa korvaan ja mitä piti käyttää vain 2 viikkoa ja minkä niminen se uusi perusrasva oli. Ja kumpi oli se vahvempi daivobet vai daivonex?

kai se siitä selkenee kun, niitä alkaa sitten käyttämään.

Sain siis resepteillä daivobetia, daivonexia, eloconia, diprosalic-liuosta, apolaria, dermovatia, decubalia.. olikohan siinä kaikki!

Ja kuulemma valohoitoa voi ajatella myöhemmin, kun muutan Tampereelle, jos rasvat eivät auta ja jos kesä alkaa näyttää yhtä huonolta kuin viime vuonna.

Surullista tänään oli äidin ilme, kun näytin käsiä tänään pitkästä aikaa hänelle. höh. niinpä!

kuvia luvassa, kun palaan kotiin kameran luo!

Oli vielä pakko tulla ennen nukkumaanmenoa kirjoittamaan muutama asia...
en muistaakseni ole koskaan ollut näin innoissani lääkäriin menosta. innokas on ehkä hieman väärä sana, mutta se asia, että varasin sen ajan ja menen sinne on saanut minut niin iloiseksi. lääkäriin menoa haluan jotenkin aina vain siirtää ja siirtää, mutta nyt tuntuu hyvältä, että otin ohjakset omiin käsiin ja päätin tehdä asialle jotain, toisin kuin viimeksi, kun niitä pisteitä alkoi tulemaan.

Halusin myös kertoa, että aion ottaa kuvat käsistäni ja liittää tänne, niin tiedätte mistä pisteistä puhun. noin. tulipa sanottua, nyt se on pakko tehdä.

Toivottavasti en pety pahasti lääkärikäyntiin, kun odotukset ovat niin korkealla.

Huomenna pääsen myös shoppailemaan (huimalla 10 eurollani, joka on varaa kuluttaa) ja lisäksi palkitsen itseni elokuvalla!! Menen katsomaan varmaankin elokuvan: Marley and me!

päivä

tänään oli huono päivä! todella huono päivä! kaikki kiukutti, ärsytti, väsytti jne.
puolen päivän aikaan mietin miksi miksi miksi!! sitten otin puhelimen käteen, soitin lääkäriin ja varasin ajan. sain ajan ensi tiistaiksi, mutta tajusin, että en todellakaan kestä huonoja päiviä tiistaihin. päätin soittaa sille lääkärille tampereella, jolla kävin viime kesänä valohoidoissakin.
Sain ajan perjantaille!!

Ehkä jos asuisin Tampereella valohoidot voisivat olla hyväkin vaihtoehto, jos lääkärinikin niin sanoisi, mutta täältä maalta en voi lähteä mihinkään lähellä olevaan kaupunkiin valohoitoihin. Joten toivon, että saan lisää tietoa daivonexista ja daivobetista.. en ole edes varma niiden eroista ja vaikutuksista. ja reseptin!!

Nyt kun tiedän, että perjantaina pääsen lääkärille, joka viimeksikin ohjasi hyvillä neuvoillaan, on olokin ollut parempi.

Tänään katson vielä Frasierin ja sitten nukkumaan!!

ostin uudet housut!

okei.. ostin isommat housut.

heti olo on tuntunut laihemmalta ja paremmalta, vapaammalta. ihan kuin oisin laihtunut montakin kiloa :)
laihtuminen tuntui jo heti housujen oston jälkeen, siis olo vain keveni kun housut eivät enää kiristäneet. ja sen jälkeen kestänyt muutaman päivän oksennustauti laihdutti oikeasti.
jos siitä taudista nyt jotain muutakin hyvää pitää löytää niin ehkä kehoni puhdistautui ja voin nyt yrittää puhtaammalta pöydältä ravita itseäni.

ja opinnäytteen väliseminaarissa työn esittelykään ei jännittänyt, kun juuri tervehtyneenä ajattelin vain, että mikään ei ole niin kamalaa kuin oksennustauti.


muistaakseni kerroin, että sain kutsut työhaastatteluun. no.. eilen se sitten oli, järkyttävä ryhmähaastattelu! luulin, että ryhmässä olisi muita minun lisäkseni enimmillään ehkä viisi muuta, mutta muita olikin 14!
no ei se nyt ehkä kuitenkaan järkyttävä ollut, mutta tuntuu hassulta, että tänään vielä on tullut flashbackejä haastattelusta, sellaisia iiik, sanoinko oikeasti niin?!?
vaikka ennen haastattelua ei edes jännittänyt, silloin kun piti esitellä itsensä, kielitaitonsa, työkokemuksensa, esiintymiskokemuksensa jne.. alkoi ääni heiketä :( miksi ne kaikki muut olivat niin valmiin ja varman oloisia ja miksi tuntuu, että minä olen se pienin ja epävarmoin.

ihan kiva kokemus se silti kokonaisuudessaan oli, ehkä seuraavan kerran osaan olla varmempi.
tähän kyseiseen työhön pitäisi matkustaa yhteen suuntaan noin 40km, joten sen takia työ kyllä ei olisi minua varten, mutta olisihan se kiva yllättyä iloisesti ja tulla valituksi. luulen kuitenkin, että muiden häikäisevät kielitaidot menevät minun ekologisuus-tietämykseni ohi tässä tapauksessa.

hakemuksia oli tullut noin 200 ja 30 haastateltiin. sitä olen miettinyt koko päivän vastapainoksi niille typerille flashbackeille.

karkkilakko on jatkunut hyvin ja jaloista on melkein kaikki hilseily loppunut. kutitus on silti vielä tallella. karkinsyönnin keskellä muutama viikko sitten jalkojen läiskiä oikein särki, kun ne olivat niin kuivat ja hilseilevät.
Nyt tuntuu kuitenkin pahalta, kun läiskät, jotka minua eivät oikein ikinä ole haitanneet paranevat, ja käsiin, joita rakastan terveinä, tulee uusia pisteitä melkein pävittäin.


ainiin. sitoutumiskammoni on tullut takaisin.

Heippahei!

Ihottumani käyttäytyy oudosti. Päätin myös olla välittämättä pisteistä käsissäni ja olla iloisempi. Onhan kevätkin kohta jo tulossa. En vain jaksanut enää murjottaa. Opinnäytetyökin etenee hienosti. Uusi iloisempi olo taisi tulla siitä, kun kirjoitin yhtä typerää koulutehtävää, jossa piti miettiä urasuunnitelmaa ja tulevaisuutta. Siinä mietin, että en taida kestää stressiä kovin hyvin. Sitten vain tajusin, että miksi sitten stressaisin. Elämä kulkee muutenkin eteenpäin, vaikka ei stressaisikaan ja kaiken kukkuraksi vielä paljon mukavammin.

Tuntuu, että tämä pieni oivallus pitää elämän aikana kokea miljoonia kertoja ja silti se stressi aina vain tulee takaisin.

Ai niin, sain kutsun yhteen työhaastatteluun, ehkä stressittömyyteni johtuu osittain siitäkin. Työ olisi aika paljonkin alaani liittyvää ja vaikka se onkin vain kuukauden mittainen työ kesällä, olisi todella kivaa heti valmistumisen jälkeen päästä tekemään alaan liittyvää työtä. Palkkakin oli melko kiva! :)
Nyt sitten pitäisi enää olla edustava viikon kuluttua siellä haastattelussa!

Jalassani on ollut jonkin aikaa halkaisijaltaan yhden senttimetrin kokoinen kohta ihottumaa. siis sen koko jalkapöydän peittävän läiskän vieressä. Noin kolme päivää sitten huomasin, että sen pienen läsikän keskellä on alkanut näkyä tervettä ihoa. Tänään tervettä ihoa oli vielä enemmän kuin aikaisemmin, ehkä huomenna sen kohdalla on vain ohut rinkula ja viikonlopun jälkeen sitä koko läiskää ei ole enää ollenkaan. Olen käyttänyt juuri näihin jaloissa oleviin isompiin alueisiin sitä apteekista ostamaani Decubal-rasvaa, ja se tuntuu kosteuttavan eri tavalla kuin monet muut rasvat.

Niin ja hyviä uutisia karkkilakosta!! Se on nyt kestänyt sunnuntaista lähtien! Eikä ole edes tehnyt mieli karkkia. Olen päättänyt syödä omenoita joka päivä ja ne maistuvat niin hyviltä. Tänään riemastuin kaupassa kun löysin pitkästä aikaa täältä maalaiskaupasta tummia luumuja.

Kivaa loppuviikkoa kaikille!

heippa taas!

toinen psoribloggaaja, hieman järkiperäisempi kuin minä, oli kirjoittanut mielenkiintoisen kirjoituksen. jos ette ole jo sitä lukeneet, tässä linkki: klik!

ajattelin että taitaa olla parasta vähentää myös sen omenamehun litkimistä ja lisätä veden juontia. höh, jos menetän mehunkin. mutta mitäpä sitä ei tekisi...
tänään sillä housujen etsimismatkalla (joka ei tuottanut tuloksia, siis en löytänyt kuin mekon:) söin viinerin ja myöhemmin vielä alpen-myslipatukan ja croissantin. juu-u.. ideani ei ollut korvata karkkeja leivoksilla ja muilla herkuilla, mutta tänään nyt kävi niin. ryhdistäydyn heti.. no ainakin viimeistään maanantaina. huomenna joogaan tai lähden uimaan!

ainiin...

unohdin kertoa että se sääressä oleva kasvava piste on tullut täsmälleen samaan kohtaan jossa oli isompi läntti vuosi sitten. iho on siltä kohdalta vielä hieman tummempaa ja piste tuli sen tumman osan ylä reunaan.

Paganohan väittää että psorilla on yhteyttä selkänikamiin. En muista täysin tarkkaan mutta Paganon kirjassa kehoitetaan käymään kiropraktikolla tarkistuttamassa selkänimamien asento vai mikä se nyt oli..
olen miettinyt tätä siitä lähtien kun luin kirjaa vuosi sitten. Olin autokolarissa noin puoli vuotta ennen ihokatastrofia, ja vaikka mitään vakavempaa ei käynyt sain kuitenkin melko vauhdikkaan tömäyksen ansiosta 2 viikon sairasloman ja selkäni ja käteni röntgenkuvattiin. Silloin kuvissa ei näkynyt mitään, käteni tuntuivat kuitenkin puutuneilta noin neljän viikon ajan ja niskani oli myös jäykkä noin kolme viikkoa.

Voikohan selkänikamilla tai niiden väärällä asennolla(?) olla yhteyttä psoriin?

Kiinnostaisi myös tietää onko muiden psorit vaihdelleet elämän aikana, esimerkiksi läiskäpsorista pisarapsoriin? Ja mahdollisesti takaisin?

Omat suuret kyynärpää-läiskäni ovat olleet poissa valohoidosta asti ja paikalla on melkein terveet kyynärpäät ja pisteitä ympäri kehoa. Kestäisin niin paljon paremmin ne karmivat kyynärpää-läiskät kuin pelon siitä että mihin seuraava piste iskeekään.

Kasvoistani onneksi sain sen yhden sitkeän pisteen katoamaan. Tai alue on vieläkin selvästi nähtävissä mutta ei se enää näytä psoripisteeltä!

Nyt lähden ostamaan uudet housut!! Tai ainakin etsimään sellaisia!

kesä mielessä, pisteitä iholla.

nyt niitä taas ilmestyy päivittäin. sääressä on yksi jonka kasvua vain pitää seurata. mitäpä muuta sille voisi tehdä. ehkä haluaisin myrkyttää sen nuvisalilla, mutta olen hukannut sen purkin ja sitä hajua en juuri nyt edes kestäisi
ahaan on tullut pisteitä ja käsiin kuivia kohtia. tässä vaiheessa ajattelin meneväni lääkäriin vaatimaan valohoitoa.. mutta nyt kun tiedän, että täällä sitä ei saa ja seuraavaksi lähin kaupunki on 25 kilometrin päässä. (sekin niin pieni, että tuskin sielläkään valohoitoon on mahdollisuutta).
ja sitten seuraavat kaupungit ovatkin jo yli 50 kilometrin päässä.. joten mitäpä tekisin?
rasvoja löytyy jo ihan tarpeeksi, niiden takia lääkäriin ei tarvitse mennä.

olen varmaakin kolme viikkoa syönyt joka päivä karkkia, enemmän tai vähemmän.
ja muuten olen syönyt melko samalla tavalla kuin ennenkin, joten on melko selvää, että ihoni reagoi karkkiin, sen sokereihin ja lisäaineisiin.

stressi toki on myös lisääntynyt opinnäytetyön takia. olen silti nukkunut paljon paremmin ja mieliala on muutenkin parantunut.

olen aloittanut sen ensimmäisen hyvän karkkilakko-alun jälkeen tällä viikolla jo kolme kertaa karkkilakon uudestaan ja nyt todellakin aion pysyä päätöksessäni, tällä kolmannella kerralla.

kutittaa selkää, käsiä, jalkoja. pisteet tuntuvat ja niitä kutittaa!! ärsyttävää!
Tänään paistaa aurinko täysin siniseltä taivaalta ja päätin yrittää olla välittämättä typeristä pisteistäni, luotan siihen, että ne lähtevät kesällä. ja jos tilanne pahenee, toukokuussa kun muutan takaisin Tampereelle rynnin suoraan sille samalla lääkärille, jolla kävin viime vuonna ja itken jos en pääse valohoitoon!! tai sitten makaan joka ikinen päivä auringossa ja auringon olisi parasta myös paistaa koko kesän, joka ikisenä päivänä.

Ainiin, ostin apteekista Decubal-ihovoidetta. se on ihanan rasvaista ja se on auttanut jalkapöytieni isoihin läiskiin jo siten, että hilseilevä iho on vähentynyt. viime vuonna sain lääkäriltä näytekappaleita kyseisestä rasvasta ja viime viikolla löysin ne taas. tyhmää, kun iho tottuu rasvoihi. nyt tuntuu ettei apobase enää auta niin hyvin.
Decubalia ei saa ainakaan täältä kovin isossa purkissa ja pieni purkkikin maksaa enemmän kuin apobasesta monta kertaa isompi purkki. typeräää!!!!

no.. onneksi edes kevät näyttää edistyvän!
Toivottavasti aurinko paistaa muuallakin kuin täällä maalla!

olen liikaa koukussa omenamehuun

en voi elää onnellisesti ilman omenamehua. sunnuntaina koin ikäviä hetkiä kun join viimeiset tipat omenamehua jo päivällä ja täällä korvessa on vain r-kioski auki sunnuntaisin. olin koko sunnuntai-illan ilman omenamehua ja vesi maistui niin pahalta. jekovitin (D-vitamiinitippoja) takia omenamehu on myös tärkeä osa jääkaappini sisältöä.
siskoni oli ostanut valion luomu omenamehua ja se oli niin hyvää! nyt kun päätin jättää sen karkinkin pois, luulen että alan vain juomaan mehua enemmän ja enemmän.

kävin viime viikolla lääkärissä uusimassa rasvareseptejäni. viimeksi kun täällä kävin lääkärissä (keväällä 2008, kun ihottumani oli alkanut tosissaan levitä käsissä) sain ikävän vanhan miehen lääkäriksi, jonka puheesta juuri ja juuri sai jotain selvää. Silloin kädestäni otettiin myös koepala, joka kai sitten loppujen lopuksi oli turha.. tai no kaikille muille paitsi minulle. Kai se jopa sille mumisevalle lääkärille oli aivan selvää että psoriasishan minulla oli. Silloin kuitenkin vasta päätin ymmärtää, että ihottumani on psoria.
Silloin kysyin tältä mieslääkäriltä mitä mieltä hän ruoan vaikutuksesta psoriin. Vastaus: ei sen ole todettu kyllä kovin paljoa vaikuttavan. Muistaakseni hän vielä lisäsi että suklaa, alkoholi ja tupakka kyllä vaikuttavat.
En silloin vielä tiennyt oikeastaan mitään valohoidoista. Jotain kokemuksia ja tietoa valohoidin eri muodoista olin lukenut netistä, mutta ajattelin että lääkäri varmaankin osaa valottaa tilannetta enemmän. Kysyin siis myös miten tämä mieslääkäri näkee valohoitojen vaikuttavan psoriin. Tyly vastaus oli että eipä se paljon ole ketään tuntunut auttavan.

hmmm.. kovin innostava se lääkärissä käynti ei ollut!!

Tällä kertaa lääkärini oli nainen, enkä tosin olisi enää edes suostunut menemään sille mieslääkärille. Kysyin miten hän näkee ruoan vaikuttavan psoriin. Vastaus oli täysin päinvastainen. Hän kertoi että tutkimuksia on tehty paljon ja asiasta ollaan puhuttukin paljon. Täysin suoraan hänkään ei tainnut sanoa että ruoka vaikuttaa, mutta se jutteluhetki tuki omaa näkemystäni siitä että ruoka todellakin vaikuttaa psoriin. Hän sanoi että eri ihmisille eri ruoka-aineet saattavat vaikuttaa aina eri tavalla ja kaikki on hyvin yksilöllistä.
D-vitamiinia ja kalaa kannattaisi myös syödä.
Koska jo tiesin, että valohoito todellakin auttaa minua, kysyin onko täällä mahdollisuutta valohoitoon. Ja vastaus kertoi niin paljon tästä paikasta: täällä kuulemma on joskus hoidettukin valohoidolla, mutta laite on ollut rikki jo muutaman vuoden, korjaaminen on kallista eikä osaavaa korjaakaan ole löytynyt. Niinpä tietenkin!!
En ymmärrä miten ihmiset pystyvät elämään maalla. en ymmärrä en ymmärrä en en en.
Ehkä se että olen asunut kaupungissa kaikki muut vuodet, paitsi neljä viimeistä vuotta, on jättänyt minulle sellaisen kuvan, että elämää voi helpottaa sillä, että asuu siellä kaupungissa!!
Jo ruokakaupassa huomaa miten täällä hitaus on valttia ja kalankaan ei tarvitse olla milläänlailla sen hintaista että sitä olisi opiskelijan varaa ostaa, kun muuta paikkaa kalan ostamiseen ei ole niin muut ihmiset joka tapauksessa ostavat sen kalliin kalan, jos kalaa haluavat syödä.

Eilen innostuin ajatuksesta, että pääsen täältä muutaman kuukauden kuluttua lopullisesti pois ja lähetin muutamalle kaverilleni ja myös äidilleni viestin: pääsen täältä pois! mä pääsen täältä pois! PÄÄSEN TÄÄLTÄ POIS! pääsen täältä pois!!
Olen tainnut miettiä sitä jo muutaman viikon joka päivä!!
Laskiaspullat tänään oli hyviä!!

all is well.. i think.

eilen elämääni miettiessäni tajusin ainakin yhden asian, mikä tässä kaikessa on niin hankalaa. usein talvisin olen ihan suosiolla elänyt synkemmin, hitaammin. olen pitänyt synkistelystäni (lukuunottamatta sitä liian synkkää masennuskautta noin puoli vuotta ennen ihokatastrofia) ja kun kevät on näyttäytynyt ensimmäisiä kertoja, olen alkanut hyvin nopeasti piristyä ja alkukesään mennessä olen jo ollut lähes ekstaasissa.

syksyllä taas olen vähitellen muuttunut kesän iloisesta ihmisestä synkistelijäksi ja näin elämäni kulki suunnilleen siihen asti kun viimeksi aloin seurustella. silloinen poikaystäväni tuntui vaativan jatkuvaa iloisuutta vuoden jokaisena päivänä eikä ymmärtänyt, että joskus minun vain täytyy lojua sängynpohjalla ja välillä saatan jopa itkeä.

eilen nyt sitten tajusin, että tämän tärkeän synkistelyn olen yrittänyt siirtää syrjään, etten vain millään tavalla aiheuttaisi itselleni stressiä ja antaisi sen sitten vaikuttaa ihooni.
ja tajusin, että kaipaan sitä aikaa jolloin annoin itseni olla juuri niin kielteinen ja synkkä kuin halusin. kai olen myös aikuistunut enkä tarvitse niin pitkiä aikoja synkkyyteen ja omien asioiden pohtimiseen, mutta jonkinlaisen systeemin tarvitsen omien ajatusteni järjestämiseen.

Olen myös usein talvella hieman lihonut ja aina keväisin painoni on pudonnut aivan huomaamatta, (melkein kuin talviunta nukkuvilla karhuilla, hih). Mutta nyt kärsin housujen kiristelystä ja pahasta olosta, kun olen vain psorin takia miettinyt koko ajan mitä voin syödä. Ja sen miettimisen takia olen jotenkin päätynyt syömään karkkia ja suklaata kai kapinoidakseni itseäni ja sääntöjäni vastaan.

Kirjoitin muutama päivä sitten kirjoituksen miten se yksi liian synkkä masennuskauteni aiheutti sen, että menetin silloin ruokahaluni. Laihduin silloin noin 8 kiloa yhden kevään aikana, vain koska aamuisin unohdin usein syödä, koulussa vain siirtelin ruokaa lautasellani ja iltaisin vain pelkkä ruoan miettiminen aiheutti pahan olon. Tämän blogin aloitin, jotta voisin miettiä mitä syön ja tehdä jonkinlaista dokumentaatiota siitä, miten ruoat vaikuttavat ihooni. Ajatukseni ruoasta eivät kuitenkaan enää vähään aikaan ole olleet kovin terveitä. Ruoasta on tullut pakollinen paha, jota ajattelen aivan liikaa. Kielteisestä ajattelusta pahoja ruokia kohtaan on syntynyt varjo kaikelle syömiselleni.

Kirjoitus oli pitkä ja blogissani se oli ehkä viisi minuuttia näkyvillä. Päätin kuitenkin poistaa sen ja mietin seuraavana päivänä poistinko sen, koska ongelma ei ole enää niin suuri vai koska ongelma on suurempi kuin ajattelinkaan. En vieläkään tiedä kumpaan suuntaan kallistuisin.
Kirjoituksessani siis kerroin miten se ihokatastrofiani edeltänyt masennuskausi varmasti vaikutti ihooni. En tiedä mistä silloin sain energiaa tai vitamiineja tai muita tärkeitä aineita. Usein päätäni särki, olin kiukkuinen ja väsynyt.
Se asia, minkä takia poistin kirjoituksen liittyi jonkinlaiseen syömishäiriöön, omaani. Sen masennuskauden aikana ruoka ja syöminen alkoi tuntua ainoalta asialta, jota halusin hallita. Syömättömyydestä tuli niin helppoa, kaiken muun harmauden keskellä. Pidin siitä, että vaatteet eivät kiristäneet ja mahduin koko ajan pienempiin vaatteisiin.
Tiesin kuitenkin, että oloni vain paheni siitä, etten syönyt. Ainoa jolle suoraan puhuin asiasta oli tätini ja puhuminen auttoikin paljon. Muille olin vain sanonut, että olin ollut iltaisin niin pitkään koululla ilman eväitä, että olin vain laihtunut. Jonain päivänä sitten vain päätin, että alan syödä joka ikinen päivä kasvishernekeittoa, niin pitkään kun suhtaudun ruokaan jollain tavalla oudosti. Taisin syödä aika pitkään ja pidän kyllä vieläkin siitä.

Nyt kuitenkin kaikki tämä ruoan miettiminen psorin takia on aiheuttanut päässäni jonkinlaisen epäjärjestyksen ja muutamana aamuna viime viikolla mietin pitäisikö vain unohtaa taas syödä. Koulussa mietin pitäisi ottaa vain minimaalinen määrä ruokaa, ja olen kaivannut sitä oloa, että pelkkä ruoan ajatteleminen oksettaa.
En ollut ennen sitä masennuskautta tajunnut sitä ajattelumallia, että ruoka tuntuu asialta, joka antaa tunteen hallinnasta. Nyt ymmärrän sen liiankin hyvin.
Valmistun koulustani keväällä ja tuntuu, että elämässäni alkaa taas olla liikaa asioita, joita en voi hallita. Haluaisin hallita edes omaa kehoani ja ruoka+syöminen on alkanut tuntua vain välineeltä.

Ongelmaa mietittyäni päätin seuraavia asioita:

.lopetan karkin ostamisen. jos joku sitä minulle tarjoaa saan järkevissä määrissä sitä hieman syödä. eilen kun kaupassa en ostanutkaan mitään karkkia, hymyilin vain kassalla iloisena saavutuksestani.
.alan liikkua. Täällä minne muutin ei ole kovin monta eri vaihtoehtoa liikunnan harrastamiseen. Parhaimpana vaihtoehtona on muutaman kilometrin kävelylenkki kauppaan ja hieman eri mutkan kautta takaisin. Pidän todella paljon uimisesta, mutta lähin uimahalli on noin 25 kilometrin päässä. Tie, joka sinne vie, on hirveä pieni, pimeä tie, jonka varrella näin kolme hirveä viimeksi kun siitä ajoin. Joten lumessa, pimeässä ja hirviä peläten en jaksa lähteä usein uimaan. Klooriveden ihoa kuivattavaa vaikutusta en myöskään haluaisi kokea. Joten päätin innostaa itseäni edes joogaamaan kotona.
Tänään kun tulin koulusta (seitsemän aikaan) tein lämpimiä voileipiä valmiiksi ja joogasin 45 minuuttia!! Olen niin ylpeä itsestäni!!
Sen jälkeen päätin vielä pestä pyykkiä, pestä vessaa ja viettää tunnin suihkussa. Sitten vasta pääsin syömään niitä leipiä.
.alkaa taas juoda enemmän vettä
.syödä purkkaa. ehkä sillä pääsisin eroon tarpeesta syödä jotain makeaa koko ajan ja ilman makeita hetkiä, voisin pitää paremmin kiinni ruoka-ajoista.

Tänään söin 5 carneval keksiä, 2 laskiaispullaa, 4 turkinpippuria, kaurapuuroa ja soijamaitoa aamulla, hernekeittoa ja leipiä päivällä, vain yhden lämpimän voileivän ja tuoretta ananasta illalla.

täällä taas

hihii.. niin olenkin tainnut löytää jotain mielenkiintoista, kuten joku oli kommentoinutkin :)

mutta olen myös muuttanut takaisin metsän keskelle, jossa nettiyhteyteni on surkea. hyvin hyvin surkea. muutin lähemmäs kouluani tekemään viimeistä projektia, jotta valmistuisin ajallaan ja ilman suurempaa stressiä +jokapäiväistä edes-takaisin ajamista, joka alkoi syksyn aikana väsyttää hieman liikaa.

ja kävi niin kivasti, että täällä sen synttäribile-illan jälkeen tutustuin toiseenkin mielenkiintoiseen ihmiseen, ja nyt olen pussannut tätä toistakin. en tiedä missä vaiheessa toisen pussaaminen pitää lopettaa, tai täytyykö heille kertoa toisistaan jossain vaiheessa. jotenkin kai täytyisi ensin saada selville, mitä heistä edes ajattelen. toisen näen ystävänpäivänä treffeillä ja toista näen melkein joka päivä koulussa. molemmista pidän ja molempien kanssa oleminen on helppoa.

olen ollut hyvin erakko ennen ja juuri eilen mietin, miten kivalta (ja helpolta) elämä tuntuu, kun olen oppinut pitämään hyvin monista ihmisistä, joita kohtaan. ennen ärsyynnyin liian helposti muista ihmisistä ja siitä etten osannut olla oma itseni. käytin hirveästi energiaa siihen, että mietin miten missäkin tilanteessa kuuluisi toimia. nyt vain teen siten miltä tuntuu.

kerroinkin jo aikaisemmin miten avauduin ihottumastani sille, jonka tapasin kaverini synttäribileissä. tapasin tämän toisenkin oikeastaan siellä bileissä, mutta tutustuin häneen paremmin vasta viime viikolla. ja tälle toiselle päätin myös avautua ihottumastani, mutta tällä kertaa en pysynytkään niin rauhallisena vaan aloin itkemään, aika paljonkin.

miten muuten siihen kai voi suhtautua, jos toinen kertoo ihottumastaan ja itkeä tihruttaa, kuin sanomalla, että eihän sille voi mitään ja että ei se muuta hänen suhtautumistaan minuun. niin tämä toinen sanoi, kun näytin säälittävän pientä pistettä käsivarressani ja kyynärpäitäni ja itkin ja selitin jotain, miten paljon se vaikutti minuun.

olen siis näköjään päättänyt kertoa uusille tuttavuuksille heti alkuun tästä iho-ongelmastani. jotenkin se tuntuu olevan sellainen suuri muuri minulle, joka täytyy murtaa heti, etten jäisi miettimään ihottumiani ja voisin tutustua muihin ihmisiin paremmin.

ainiin ja tätä toista vannotin itkun keskellä, ettei psoriasis-sanaa saa ikinä sanoa minulle. heh. se oli niin koominen hetki, kun muistelin sitä jälkikäteen.

ihottumani voivat melko samalla tavalla, tänään tosin huomasin jaloissani muutamia ihan pieniä pisteitä ja kasvoissani ollutta pistettä olen rasvannut varmaankin aivan liian rajulla rasvalla, mutta haluan siitä eroon.

olen syönyt hirvittäviä määriä suklaata ja ketsuppia ja jossain vaiheessa sain päähäni, että mitä jos ruisleipä onkin minulle pahaksi ja olin syömättä ruisleipää muutaman viikon. mielestäni kyynärpäissäni olleet pisteet pienenivät melko nopeastikin, mutta toisaalta taas samaan aikaan lantion kohdalle ilmestyi muutamia hyvinkin ärhäköitä pisteitä, joten olen taas päätynyt kaupassa valitsemaan ruisleipää.

syön siis melko vapaasti mitä haluan, paitsi perunaa, valkoista viljaa ja maitotuotteita.

toisaalta unohdin noin kahdeksi viikoksi d-vitamiini-jekovitin, ja luulenkin, että tämä vaikutti myös niihin lantiolle ilmaantuviin pisteisiin. tai sitten se, että haluan huijata itseäni pitämällä kiristäviä housuja, jotta luulisin olevani kokoa 38. ei taida onnistua..

olin miettinyt kutsusta asti eli muutaman viikon, viime perjantaita ja kaverini synttäribileitä. ne olisivat paikassa, jonne joutuisin jäämään yöksi, ympäristössä, jossa tiedän jokaisen muun nauttivat alkoholia. tiesin, että koulun palautusten takia tulen olemaan väsynyt sinä päivänä ja että jos en juo mitään, haluan todella kovasti lähteä nukkumaan jo ennen kahtatoista. halusin kuitenkin nauttia siellä olosta ja suhtautua normaalisti alkoholiin.
päätin että ostan muutaman siiderin illaksi ja baarissa voin juoda muutaman lisää.
olen niin huono ajattelemaan ja näkemään itseni ulkopuolisin silmin. en tiedä onnistuuko siinä kukaan, mutta usein toivoisin, että mussa olisi sellainen sensuurinappula, jota osaisin painaa oikeissa kohdissa! nyt kuitenkin tutustuin sellaiseen ihmiseen, jonka kanssa en tätä nappulaa tarvinnut.

bileet oli mukavat ja parasta siellä olikin ihmiset. varsinkin se yksi, jonka kanssa synttäribilehilesankari yritti saada mua yhteen, todella todella hienovaraisesti, siten ettei kummallekaan osapuolelle varmasti jäänyt yhtään mitään epäselväksi.
onnistuin juomaan muutaman salmarin liikaa, mutta muuten suhtauduin juomiseen kuin halusinkin. aamullakin olo oli melko tavallinen, väsynyt vain.
muut jatkoivat kuitenkin vielä bileiltana ekasta baarista siihen kylän toiseen baariin, mikä on pidempään auki ja tässä vaiheessa päädyin jo valitsemaan nukkumaanmenon. tämä yksi ihminen kysyi enkö tulisi mukaan vielä. en todellakaan jaksanut, mutta olin iloinen ettei tämä ihminenkään halunnut mennä sinne baariin kuitenkaan.. :)
niinpä kävelimme talolle, jossa suuri osa meistä kylän ulkopuolelta tulleita olisi yötä ja voin jo tässä vaiheessa kerota, että mitään muuta kuin juttelemista ei tapahtunut :) halusin jo mennä nukkumaan ja vierekkäin yritimme nukahtaa. en tiedä miksi aloimme jutella niin syvällisiä juttuja, mutta molemmat kertoivat mikä asia elämässä on sellainen, joka määrittelee nykyistä olemista. kerroin ihottumastani ja muutamasta muusta suuremmastakin asiasta, ja sain kuulla joitakin sen ihmisen juttuja.

oli ihanaa, kun tuntui, että tälle ihmiselle voin kertoa mitä vain ja tuntui, että toinen kuuntelee ilman mitään järkyttävää reaktiota. suurin reaktio ja sekin positiivinen sellainen oli ymmärrys. jatkoimme juttelua siihen asti, kun muut tulivat jatkoille. olisin halunnut jatkaa juttelua vaikka kuinka pitkään, mutta tuli uni ja sen jälkeen aamu, jolloin aloin ajattelemaan voisikohan se ihminen todella pitää minusta. kunpa tuon ajatuksen voisi sensuroida joka kerta!

selittäessäni yöllä kaikennäköisiä ihme asioita, joita en normaalisti kerro ihmiselle, jonka olen tuntenut yhden illan, tajusin, että seison melko tasaisella pohjalla elämässäni. pystyin kertomaan asioista ilman suurempaa liikuttumista. asiat tuntuivat sellaisilta, jotka ovat tapahtuneet, jättäneet erilaisia merkkejä minuun, mutta mennet jo ohi.
tajusin selittäessäni ihottumastani, etten vieläkään halunnut kertoa proristani, vaan puhuin vain ihottumastani.
tajusin myös, ettei se ihmisiin tutustuminen ole niin vaikeaa, kun vain tekee jotain muutakin koulun lisäksi (koulu tosin vie kaiken ajan), jossain sellaisessa paikassa, jossa niihin ihmisiin voi tutustua..

hei taas!
kirjoitin tämän tekstin jo muutama päivä sitten, mutta en jaksanut tarkastaa sitä enää läpi, joten julkaisen sen vasta nyt.
muutama siis kommentissa mainitsi seurustelun.. hmm.. seurustelu on rankkaa. =) jättäisin sen mielelläni väliin ja voisin suoraan vastata kyllä jonkun ihanan ihmisen kosintaan ja olla kihloissa. en välttämättä edes haluaisi häitä, haluaisin vain olla kihloissa. mielestäni sellaiset parit ovat täydellisen romanttisia, jotka ovat pitkään, monia kymmeniä vuosia yhdessä ja sitten päättävät lopulta mennä naimisiin. ja jotenkin se että seurustelee on minulle täysin eri asia kuin olla kihloissa. tuntuu että romanttisuus on kaukana seurustelusta, mutta kihloissa oleminen tuntuu niin kauniilta ja sellaiselta ajalta jolloin molemmat tietävät, että tulen olemaan tämän henkilön kanssa (toivottavasti) aina.
olen seurustellut neljä kertaa, joista kaksi merkitsikin minulle paljon. kaksi aikaisempaa olivat ehkä enemmän sellaista kaveriporukalla hengailua, alkunuoruus-seurustelua.

elämässäni on ollut viisi psorivaihetta. tai oikeastaan kuusi kai, koska ensimmäinen oli se, jota en edes itse kovin paljon muista: psoria ei ollut, tai se ei vain näkynyt.

toinen vaihe: n.5v-13v psoria oli isoja läiskiä jalkapöydissä, nilkoissa, selässä, kyynärpäissä, häntäluun kohdalla ja polvissa. harrastin ahkerasti uintia ja muistan, kun toiset lapset katsoivat läiskiäni. muistan myös sen miten äiti tiukasti vain sanoi kotona, että älä välitä ja anna niiden muiden katsoa, kaikilla on elämän aikana vaivoja ja sairauksia minun vain on sellainen, joka näkyy enemmän kuin muiden. äiti on ihana :)

kolmas vaihe: n.13v-18v psori poistui muualta paitsi jalkapöydistä, nilkoista ja kyynärpäistä, käytin kortisonia silloin, kun se vaivasi. muuten en tainnut välittää. (olenpa ollut reipas:)

neljäs vaihe: 18v-syksy 2007, psoria oli jalkapöydissä, nilkoissa ja kyynärpäissä, mutta se ei vaivannut. tämä on ainoa vaihe, jonka aikana muistan psorin jopa lähteneen pois kokonaan ilman, että edes huomioin sitä ,että nyt se poistui. saatoin vain joskus tajuta että, eipä ole ollut ihottumaakaan vähään aikaan. tässä vaiheessa aloitin kasvissyönnin, ja luulen että tällä on ollut myös vaikutusta ihottuman häviämiseen. (en vain osannut ollenkaan yhdistää niitä kahta asiaa.) vielä tämän vaiheen ajan luulin, että ihollani oli vain jotain psorin tapaista ihottumaa, josta ei ole vain saatu selville mitä se on. ja luulen, että tämä helpotti suhtautumista siihen, koska ajattelin aina, että sittenhän se voi hyvin poistuakin, kun ei edes suostu kertomaan mitä on. tiesin kai lopulta, ettei ihottuma voi muutakaan kuin psoria olla, mutta kun ei ollut siitä varmuutta asia oli kai helppo selittää muillekin: jotain minkä alkuperää ei tiedetä, mutta ei se ole psoriasis.

viides vaihe: suuri ihokatastrofi, syksy 2007-kesä 2008: aika, josta olette blogissa lukeneet, paitsi tämän vaiheen alku. silloin käsiini alkoi tulla pieniä kuivia kohtia, joita en ikinä olisi ensin ajatellut samaksi ihottumaksi kuin isommat läiskät. muistan, että asuin silloin kylmässä asunnossa ja nukuin poikkeuksellisesti pitkähihainen paita päällä joka yö. alussa mietin, että johtuvatkohan kuivat kohdat, jotenkin siitä, ettei iho pysty hengittämään yöllä.. blaaah! kunpa vain olisin mennyt silloin jo lääkäriin. parin kuukauden aikana psori räjähti, sitten aloitin pagano-dieetin, kärsin kevään ja kesän alussa menin lääkärin ja näytin varmaan kamalalta lääkärinkin mielestä, kun sain koko kesäksi valohoitoja.

kuudes vaihe: nyt.
eli: jalkapöydissä on melko pehmeän tuntuiset, mutta isoimmat läiskät tällä hetkellä. ne ovat kuin pienit hauraat läiskät, joita kutittaa iltaisin, mutta paksulla rasvakerroksella ne suostuvat yhteistyöhön. kyynärpäissäni on kynnen kokoisen alueet, ja sitten käsiini, mahaani tai jalkoihini muutamaksi päiväksi ilmestyviä pieniä pisteitä ja sitä ärsyttävän sitkeää pistettä olkapäälläni lukuunottamatta, ihoni on terveen näköinen.

psorini on ollut vaiheissa 2-4 selvästi se psorin muoto, jossa on paksuja isoja läiskiä ja vaiheissa 5(+6) pisarapsori.
seurusteluni voin sijoittaa vaiheisiin kolme + neljä. ja mitä tästä voisikaan päätellä. seurustelu vähentää psoria! =)

ehkä seurustellessa ei ole aikaa miettiä psoria. suurin huolenaiheeni seurustellessani (siis sen lisäksi että miettii: tykkääköhän se musta oikeesti) on ollut se, että en ole saanut olla tarpeeksi yksin. tällä hetkellä liian kauan sinkkuna olleena en ymmärrä sitä, mutta kaikilla kerroilla olen joutunut selittämään monta kertaa, miksi haluan viettää yksin niin paljon aikaa, vaikka seurustelisinkin.

usein seurustellessa on myös onnellisempi koko elämäänsä. joten miksipä ei seurustelisi.. tällä hetkellä näyttää siltä, että kaikkien muiden seurustelu on niin helppoa, kaikki muut vain ovat löytäneet toisensa. ja minä olen yksin. vielä noin kaksi kuukautta sitten, kun mietin haluaisinko edes seurustella vastaukseni oli ei.
olen onnellinen elämästäni juuri tällaisena ja iloinen siitä, että saan viettää vaikka koko päivän yksin ja koko viikon yksin, näen kavereitani juuri silloin, kun haluan ja saan päättää vaikka mistä asioista itse. mutta nyt, varsinkin joulun jälkeen, kun sain mietittyä kaikkia asioita, olen päätynyt siihen, että vaikka olenkin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, olisin varmasti vielä tyytyväisempi jos seurustelisin.

ja tämän kaiken alustuksen jälkeen pääsen nyt siihen, mistä alun perin ajattelin kirjoittaa. elämäni jakautuu siis psorin suhteen kahteen osaan. elämä ennen ihokatastrofia ja elämä ihokatastrofin jälkeen. sen voi monien muiden muuttuneiden käsitysten lisäksi nähdä siitä, miten suhtaudun psoriin.
ennen en ajatellutkaan psorin vaikuttavan seurusteluun. ajattelin, että kerron sitten siitä ihottumastani jos joku kysyy. oletin ettei se voi kenellekään olla niin iso juttu, että sitä pitäisi häpeillä. se vain sattuu olemaan ihollani ja muilla voi olla täysin erilaisia, muita vaivoja, aivan kuin äitikin sanoi.
sitten suhtautumiseni muuttui. ihoni muuttui. muutamalle jouduin kertomaan katastrofin aikaan, että en tiedä miksi se yht'äkkiä räjähti käsiin ja selkään ja reisiin ja joka puolelle. selitin jotain ruuasta ja paganosta ja sanoin kokeilevani kaikkea, että saan ihoni taas ennalleen.

sen jälkeen, kun ihoni parani olen ollut kaksi kertaa treffeillä (that's all). olen molemmilla kerroilla miettinyt, että nytkö minun pitää kertoa siitä, että iholleni saattaa yht'äkkiä ilmestyä hirveä ihottuma. nytkö pitää näyttää missä sitä on ollut ja miten se lähti pois ja että joskus se tulee uudelleen, mutta tällä kertaa menen heti lääkäriin. en ole siis seurustellut, en ole edes suudellut ihoni paranemisen jälkeen (tuskin enää edes muistan miten se tapahtuu) :/
vaikka olen tullut monella tapaa itsevarmemmaksi, olen tullut epävarmemmaksi siitä, mitä psorista kertoisin, jos joku kysyisi siitä jotain. olen tullut epävarmemmaksi siitä miten siihen itse suhtaudun. en voi enää vain olettaa, että se häviää. nyt tiedän, että se on joka päivä minussa. nyt tiedän, että se voi tulla mihin kohtaan vain. nyt myös tiedän miten valohoidot sen paransivat, mutta ei se minua aina lohduta.

olen hämmästynyt ja iloinen. lisäsin eilen kävijälaskurin sivulleni ja eilisestä lähtien tähän iltaan mennessä kävijöitä on ollut 36. taitaa täällä siis joku vieraillakin!

pitää mennä nukkumaan. yritän pian kirjoittaa pidemmin :)

mietin hetken mistä kirjoittaisin ja ajatukset vain tuntuvat pyörivän samaa rataa. kaikkea sitä mitä olen jo kirjoittanut pyörii vain päässä. olen varmasti jo aikaisemmin toistanut itseäni, enkä viitsi enää kirjoittaa siitä sitkeästä pisteestä olkapäälläni, josta olen jo tullut vainohulluksi.
sitten mietin onkohan minulla lukijoita.. olisi mukava kuulla, jos teillä olisi jotain kokemuksia psoriin liittyen, josta haluaisitte että kerron omia kokemuksiani tai josta te itse haluaisitte kertoa.

olen täysin koukussa tähän kappaleeseen klik! ei paras musiikkivideo mutta koukuttava kappale. :)

Rakastuminen, ero, finnit ja Roaccuttan-kuuri.. ah nuoruutein

Eilen löysin kameran, joka on ollut hukassa noin 3 vuotta. Hylkäsin sen kai kun sain lahjaksi uuden ja nyt sen löysin vihdoin taas ihan sattumalta. Kamerassa oli kuvia kesiltä 2005 ja 2006.

Seurustelin 2006 kesällä ja näytin niin onnelliselta niissä kuvissa (ja todella laihalta). Mutta eilen enimmäkseen ihmettelin sitä miten onnelliselta näytin. Erosta on nyt kaksi vuotta ja koska olin seurustelun ajan ajatellut, että juuri tällaisen ihmisen kanssa haluankin viettää vaikka loppuelämäni, oli hieman raskasta erota hänestä. Vaikka tiesin jo jonkin aikaa ennen eroa, että emme sittenkään sovi toisillemme, ero oli silti kova. Olen kai ajatellut että koska seurustelulla oli niin ruma lopputulos (ero ja masennus) koko seurustelu oli jotenkin turhaa ja tuskallista. Hukutin jo seurustelun aikana itseni jonnekin todella syvälle, koska en osannut olla oma itseni. Nyt siis niiden kuvien katselusta tulin niin iloiseksi, kun muistelin kaikkia asioita joita teimme ja miten rakastunut silloin olin.
Tästä psorikokemuksesta olen taas ajatellut jotenkin täysin päinvastoin. Ruma kokemus, mutta koska lopputulos on ainakin tällä hetkellä henkistä kasvua, kaunis, terve iho, koko kokemuksen siis täytyy olla jollain tapaa hyvä.
Kai se antaa voimia jaksaa tätä.

Ennen myös finnit vaivasivat minua ja olin odotellut vain sitä hetkeä, kun voisin sanoa että olen nyt aikuinen eikä minulla ole enää finnejä. Mutta niitä oli jatkuvasti varsinkin leuassa vielä noin puoli vuotta sitten. Ja olin ajatellut silloin kun lukioaikoina söin roaccuttan-kuuria (akneen tarkoitettu lääke) että sitten olen aina onnellinen kun finnit todella ovat poissa.
Muutama vuosi roaccuttan-kuurin jälkeen finnit todella olivatkin poissa, jonka jälkeen niitä tuli kasvoille taas hieman lisää.  Ja nyt siis olen taas aina onnellinen kun niillekin olen voinut sanoa heihei.

Ja täytyy mainita että myös apteekista ostamallani Decubal-kasvovoiteella voi olla kasvojeni hyvää ihoon jotain vaikutusta. Ehkä vain käytin ennen liian tehottomia rasvoja naamaan ja nyt kyseinen voide on melko tuhtia tavaraa, juuri sellaista jonkalaista olin ennen pelännyt, koska ajattelin että se lisäisi naamani rasvaisuutta.

Nyt katson vielä hieman Heroesia ja sitten nukkumaan!

hihii!!

osasin vihdoin ottaa sen typerän navigointilaatikon tuolta blogin yläreunasta pois! se oli häirinnyt jo pitkään ja äsken etsin ohjevideon ja sain sen pois!

ei paljon uutta psoririntamalla. jouluruoat eivät ehkä vaikuttaneetkaan niin runsaasti (ONNEKSI!!) kuin olin pelännyt. söin tajuttoman paljon lihaa ja suklaata. lihaa varsinkin söin paaaaljon. Varmaan enemmän kuin koko vuonna yhteensä.
Toivottavasti ei ala tulemaan pisteitä vähitellenkään!

heissan taas ja hyvää uutta vuotta kaikille!!
(ja huomatkaa mitä iälleni on tapahtunut, mulla oli siis synttärit!)