olin miettinyt kutsusta asti eli muutaman viikon, viime perjantaita ja kaverini synttäribileitä. ne olisivat paikassa, jonne joutuisin jäämään yöksi, ympäristössä, jossa tiedän jokaisen muun nauttivat alkoholia. tiesin, että koulun palautusten takia tulen olemaan väsynyt sinä päivänä ja että jos en juo mitään, haluan todella kovasti lähteä nukkumaan jo ennen kahtatoista. halusin kuitenkin nauttia siellä olosta ja suhtautua normaalisti alkoholiin.
päätin että ostan muutaman siiderin illaksi ja baarissa voin juoda muutaman lisää.
olen niin huono ajattelemaan ja näkemään itseni ulkopuolisin silmin. en tiedä onnistuuko siinä kukaan, mutta usein toivoisin, että mussa olisi sellainen sensuurinappula, jota osaisin painaa oikeissa kohdissa! nyt kuitenkin tutustuin sellaiseen ihmiseen, jonka kanssa en tätä nappulaa tarvinnut.

bileet oli mukavat ja parasta siellä olikin ihmiset. varsinkin se yksi, jonka kanssa synttäribilehilesankari yritti saada mua yhteen, todella todella hienovaraisesti, siten ettei kummallekaan osapuolelle varmasti jäänyt yhtään mitään epäselväksi.
onnistuin juomaan muutaman salmarin liikaa, mutta muuten suhtauduin juomiseen kuin halusinkin. aamullakin olo oli melko tavallinen, väsynyt vain.
muut jatkoivat kuitenkin vielä bileiltana ekasta baarista siihen kylän toiseen baariin, mikä on pidempään auki ja tässä vaiheessa päädyin jo valitsemaan nukkumaanmenon. tämä yksi ihminen kysyi enkö tulisi mukaan vielä. en todellakaan jaksanut, mutta olin iloinen ettei tämä ihminenkään halunnut mennä sinne baariin kuitenkaan.. :)
niinpä kävelimme talolle, jossa suuri osa meistä kylän ulkopuolelta tulleita olisi yötä ja voin jo tässä vaiheessa kerota, että mitään muuta kuin juttelemista ei tapahtunut :) halusin jo mennä nukkumaan ja vierekkäin yritimme nukahtaa. en tiedä miksi aloimme jutella niin syvällisiä juttuja, mutta molemmat kertoivat mikä asia elämässä on sellainen, joka määrittelee nykyistä olemista. kerroin ihottumastani ja muutamasta muusta suuremmastakin asiasta, ja sain kuulla joitakin sen ihmisen juttuja.

oli ihanaa, kun tuntui, että tälle ihmiselle voin kertoa mitä vain ja tuntui, että toinen kuuntelee ilman mitään järkyttävää reaktiota. suurin reaktio ja sekin positiivinen sellainen oli ymmärrys. jatkoimme juttelua siihen asti, kun muut tulivat jatkoille. olisin halunnut jatkaa juttelua vaikka kuinka pitkään, mutta tuli uni ja sen jälkeen aamu, jolloin aloin ajattelemaan voisikohan se ihminen todella pitää minusta. kunpa tuon ajatuksen voisi sensuroida joka kerta!

selittäessäni yöllä kaikennäköisiä ihme asioita, joita en normaalisti kerro ihmiselle, jonka olen tuntenut yhden illan, tajusin, että seison melko tasaisella pohjalla elämässäni. pystyin kertomaan asioista ilman suurempaa liikuttumista. asiat tuntuivat sellaisilta, jotka ovat tapahtuneet, jättäneet erilaisia merkkejä minuun, mutta mennet jo ohi.
tajusin selittäessäni ihottumastani, etten vieläkään halunnut kertoa proristani, vaan puhuin vain ihottumastani.
tajusin myös, ettei se ihmisiin tutustuminen ole niin vaikeaa, kun vain tekee jotain muutakin koulun lisäksi (koulu tosin vie kaiken ajan), jossain sellaisessa paikassa, jossa niihin ihmisiin voi tutustua..

hei taas!
kirjoitin tämän tekstin jo muutama päivä sitten, mutta en jaksanut tarkastaa sitä enää läpi, joten julkaisen sen vasta nyt.
muutama siis kommentissa mainitsi seurustelun.. hmm.. seurustelu on rankkaa. =) jättäisin sen mielelläni väliin ja voisin suoraan vastata kyllä jonkun ihanan ihmisen kosintaan ja olla kihloissa. en välttämättä edes haluaisi häitä, haluaisin vain olla kihloissa. mielestäni sellaiset parit ovat täydellisen romanttisia, jotka ovat pitkään, monia kymmeniä vuosia yhdessä ja sitten päättävät lopulta mennä naimisiin. ja jotenkin se että seurustelee on minulle täysin eri asia kuin olla kihloissa. tuntuu että romanttisuus on kaukana seurustelusta, mutta kihloissa oleminen tuntuu niin kauniilta ja sellaiselta ajalta jolloin molemmat tietävät, että tulen olemaan tämän henkilön kanssa (toivottavasti) aina.
olen seurustellut neljä kertaa, joista kaksi merkitsikin minulle paljon. kaksi aikaisempaa olivat ehkä enemmän sellaista kaveriporukalla hengailua, alkunuoruus-seurustelua.

elämässäni on ollut viisi psorivaihetta. tai oikeastaan kuusi kai, koska ensimmäinen oli se, jota en edes itse kovin paljon muista: psoria ei ollut, tai se ei vain näkynyt.

toinen vaihe: n.5v-13v psoria oli isoja läiskiä jalkapöydissä, nilkoissa, selässä, kyynärpäissä, häntäluun kohdalla ja polvissa. harrastin ahkerasti uintia ja muistan, kun toiset lapset katsoivat läiskiäni. muistan myös sen miten äiti tiukasti vain sanoi kotona, että älä välitä ja anna niiden muiden katsoa, kaikilla on elämän aikana vaivoja ja sairauksia minun vain on sellainen, joka näkyy enemmän kuin muiden. äiti on ihana :)

kolmas vaihe: n.13v-18v psori poistui muualta paitsi jalkapöydistä, nilkoista ja kyynärpäistä, käytin kortisonia silloin, kun se vaivasi. muuten en tainnut välittää. (olenpa ollut reipas:)

neljäs vaihe: 18v-syksy 2007, psoria oli jalkapöydissä, nilkoissa ja kyynärpäissä, mutta se ei vaivannut. tämä on ainoa vaihe, jonka aikana muistan psorin jopa lähteneen pois kokonaan ilman, että edes huomioin sitä ,että nyt se poistui. saatoin vain joskus tajuta että, eipä ole ollut ihottumaakaan vähään aikaan. tässä vaiheessa aloitin kasvissyönnin, ja luulen että tällä on ollut myös vaikutusta ihottuman häviämiseen. (en vain osannut ollenkaan yhdistää niitä kahta asiaa.) vielä tämän vaiheen ajan luulin, että ihollani oli vain jotain psorin tapaista ihottumaa, josta ei ole vain saatu selville mitä se on. ja luulen, että tämä helpotti suhtautumista siihen, koska ajattelin aina, että sittenhän se voi hyvin poistuakin, kun ei edes suostu kertomaan mitä on. tiesin kai lopulta, ettei ihottuma voi muutakaan kuin psoria olla, mutta kun ei ollut siitä varmuutta asia oli kai helppo selittää muillekin: jotain minkä alkuperää ei tiedetä, mutta ei se ole psoriasis.

viides vaihe: suuri ihokatastrofi, syksy 2007-kesä 2008: aika, josta olette blogissa lukeneet, paitsi tämän vaiheen alku. silloin käsiini alkoi tulla pieniä kuivia kohtia, joita en ikinä olisi ensin ajatellut samaksi ihottumaksi kuin isommat läiskät. muistan, että asuin silloin kylmässä asunnossa ja nukuin poikkeuksellisesti pitkähihainen paita päällä joka yö. alussa mietin, että johtuvatkohan kuivat kohdat, jotenkin siitä, ettei iho pysty hengittämään yöllä.. blaaah! kunpa vain olisin mennyt silloin jo lääkäriin. parin kuukauden aikana psori räjähti, sitten aloitin pagano-dieetin, kärsin kevään ja kesän alussa menin lääkärin ja näytin varmaan kamalalta lääkärinkin mielestä, kun sain koko kesäksi valohoitoja.

kuudes vaihe: nyt.
eli: jalkapöydissä on melko pehmeän tuntuiset, mutta isoimmat läiskät tällä hetkellä. ne ovat kuin pienit hauraat läiskät, joita kutittaa iltaisin, mutta paksulla rasvakerroksella ne suostuvat yhteistyöhön. kyynärpäissäni on kynnen kokoisen alueet, ja sitten käsiini, mahaani tai jalkoihini muutamaksi päiväksi ilmestyviä pieniä pisteitä ja sitä ärsyttävän sitkeää pistettä olkapäälläni lukuunottamatta, ihoni on terveen näköinen.

psorini on ollut vaiheissa 2-4 selvästi se psorin muoto, jossa on paksuja isoja läiskiä ja vaiheissa 5(+6) pisarapsori.
seurusteluni voin sijoittaa vaiheisiin kolme + neljä. ja mitä tästä voisikaan päätellä. seurustelu vähentää psoria! =)

ehkä seurustellessa ei ole aikaa miettiä psoria. suurin huolenaiheeni seurustellessani (siis sen lisäksi että miettii: tykkääköhän se musta oikeesti) on ollut se, että en ole saanut olla tarpeeksi yksin. tällä hetkellä liian kauan sinkkuna olleena en ymmärrä sitä, mutta kaikilla kerroilla olen joutunut selittämään monta kertaa, miksi haluan viettää yksin niin paljon aikaa, vaikka seurustelisinkin.

usein seurustellessa on myös onnellisempi koko elämäänsä. joten miksipä ei seurustelisi.. tällä hetkellä näyttää siltä, että kaikkien muiden seurustelu on niin helppoa, kaikki muut vain ovat löytäneet toisensa. ja minä olen yksin. vielä noin kaksi kuukautta sitten, kun mietin haluaisinko edes seurustella vastaukseni oli ei.
olen onnellinen elämästäni juuri tällaisena ja iloinen siitä, että saan viettää vaikka koko päivän yksin ja koko viikon yksin, näen kavereitani juuri silloin, kun haluan ja saan päättää vaikka mistä asioista itse. mutta nyt, varsinkin joulun jälkeen, kun sain mietittyä kaikkia asioita, olen päätynyt siihen, että vaikka olenkin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, olisin varmasti vielä tyytyväisempi jos seurustelisin.

ja tämän kaiken alustuksen jälkeen pääsen nyt siihen, mistä alun perin ajattelin kirjoittaa. elämäni jakautuu siis psorin suhteen kahteen osaan. elämä ennen ihokatastrofia ja elämä ihokatastrofin jälkeen. sen voi monien muiden muuttuneiden käsitysten lisäksi nähdä siitä, miten suhtaudun psoriin.
ennen en ajatellutkaan psorin vaikuttavan seurusteluun. ajattelin, että kerron sitten siitä ihottumastani jos joku kysyy. oletin ettei se voi kenellekään olla niin iso juttu, että sitä pitäisi häpeillä. se vain sattuu olemaan ihollani ja muilla voi olla täysin erilaisia, muita vaivoja, aivan kuin äitikin sanoi.
sitten suhtautumiseni muuttui. ihoni muuttui. muutamalle jouduin kertomaan katastrofin aikaan, että en tiedä miksi se yht'äkkiä räjähti käsiin ja selkään ja reisiin ja joka puolelle. selitin jotain ruuasta ja paganosta ja sanoin kokeilevani kaikkea, että saan ihoni taas ennalleen.

sen jälkeen, kun ihoni parani olen ollut kaksi kertaa treffeillä (that's all). olen molemmilla kerroilla miettinyt, että nytkö minun pitää kertoa siitä, että iholleni saattaa yht'äkkiä ilmestyä hirveä ihottuma. nytkö pitää näyttää missä sitä on ollut ja miten se lähti pois ja että joskus se tulee uudelleen, mutta tällä kertaa menen heti lääkäriin. en ole siis seurustellut, en ole edes suudellut ihoni paranemisen jälkeen (tuskin enää edes muistan miten se tapahtuu) :/
vaikka olen tullut monella tapaa itsevarmemmaksi, olen tullut epävarmemmaksi siitä, mitä psorista kertoisin, jos joku kysyisi siitä jotain. olen tullut epävarmemmaksi siitä miten siihen itse suhtaudun. en voi enää vain olettaa, että se häviää. nyt tiedän, että se on joka päivä minussa. nyt tiedän, että se voi tulla mihin kohtaan vain. nyt myös tiedän miten valohoidot sen paransivat, mutta ei se minua aina lohduta.

olen hämmästynyt ja iloinen. lisäsin eilen kävijälaskurin sivulleni ja eilisestä lähtien tähän iltaan mennessä kävijöitä on ollut 36. taitaa täällä siis joku vieraillakin!

pitää mennä nukkumaan. yritän pian kirjoittaa pidemmin :)

mietin hetken mistä kirjoittaisin ja ajatukset vain tuntuvat pyörivän samaa rataa. kaikkea sitä mitä olen jo kirjoittanut pyörii vain päässä. olen varmasti jo aikaisemmin toistanut itseäni, enkä viitsi enää kirjoittaa siitä sitkeästä pisteestä olkapäälläni, josta olen jo tullut vainohulluksi.
sitten mietin onkohan minulla lukijoita.. olisi mukava kuulla, jos teillä olisi jotain kokemuksia psoriin liittyen, josta haluaisitte että kerron omia kokemuksiani tai josta te itse haluaisitte kertoa.

olen täysin koukussa tähän kappaleeseen klik! ei paras musiikkivideo mutta koukuttava kappale. :)

Rakastuminen, ero, finnit ja Roaccuttan-kuuri.. ah nuoruutein

Eilen löysin kameran, joka on ollut hukassa noin 3 vuotta. Hylkäsin sen kai kun sain lahjaksi uuden ja nyt sen löysin vihdoin taas ihan sattumalta. Kamerassa oli kuvia kesiltä 2005 ja 2006.

Seurustelin 2006 kesällä ja näytin niin onnelliselta niissä kuvissa (ja todella laihalta). Mutta eilen enimmäkseen ihmettelin sitä miten onnelliselta näytin. Erosta on nyt kaksi vuotta ja koska olin seurustelun ajan ajatellut, että juuri tällaisen ihmisen kanssa haluankin viettää vaikka loppuelämäni, oli hieman raskasta erota hänestä. Vaikka tiesin jo jonkin aikaa ennen eroa, että emme sittenkään sovi toisillemme, ero oli silti kova. Olen kai ajatellut että koska seurustelulla oli niin ruma lopputulos (ero ja masennus) koko seurustelu oli jotenkin turhaa ja tuskallista. Hukutin jo seurustelun aikana itseni jonnekin todella syvälle, koska en osannut olla oma itseni. Nyt siis niiden kuvien katselusta tulin niin iloiseksi, kun muistelin kaikkia asioita joita teimme ja miten rakastunut silloin olin.
Tästä psorikokemuksesta olen taas ajatellut jotenkin täysin päinvastoin. Ruma kokemus, mutta koska lopputulos on ainakin tällä hetkellä henkistä kasvua, kaunis, terve iho, koko kokemuksen siis täytyy olla jollain tapaa hyvä.
Kai se antaa voimia jaksaa tätä.

Ennen myös finnit vaivasivat minua ja olin odotellut vain sitä hetkeä, kun voisin sanoa että olen nyt aikuinen eikä minulla ole enää finnejä. Mutta niitä oli jatkuvasti varsinkin leuassa vielä noin puoli vuotta sitten. Ja olin ajatellut silloin kun lukioaikoina söin roaccuttan-kuuria (akneen tarkoitettu lääke) että sitten olen aina onnellinen kun finnit todella ovat poissa.
Muutama vuosi roaccuttan-kuurin jälkeen finnit todella olivatkin poissa, jonka jälkeen niitä tuli kasvoille taas hieman lisää.  Ja nyt siis olen taas aina onnellinen kun niillekin olen voinut sanoa heihei.

Ja täytyy mainita että myös apteekista ostamallani Decubal-kasvovoiteella voi olla kasvojeni hyvää ihoon jotain vaikutusta. Ehkä vain käytin ennen liian tehottomia rasvoja naamaan ja nyt kyseinen voide on melko tuhtia tavaraa, juuri sellaista jonkalaista olin ennen pelännyt, koska ajattelin että se lisäisi naamani rasvaisuutta.

Nyt katson vielä hieman Heroesia ja sitten nukkumaan!

hihii!!

osasin vihdoin ottaa sen typerän navigointilaatikon tuolta blogin yläreunasta pois! se oli häirinnyt jo pitkään ja äsken etsin ohjevideon ja sain sen pois!

ei paljon uutta psoririntamalla. jouluruoat eivät ehkä vaikuttaneetkaan niin runsaasti (ONNEKSI!!) kuin olin pelännyt. söin tajuttoman paljon lihaa ja suklaata. lihaa varsinkin söin paaaaljon. Varmaan enemmän kuin koko vuonna yhteensä.
Toivottavasti ei ala tulemaan pisteitä vähitellenkään!

heissan taas ja hyvää uutta vuotta kaikille!!
(ja huomatkaa mitä iälleni on tapahtunut, mulla oli siis synttärit!)