Ruisleipä ja psoriasis

Vaikuttaako leipä ja erityisesti ruisleipä jotenkin psoriläiskiini?

Olen aina rakastanut ruisleipää. Olen pitänyt kauan leipää hyvänä välipalana, helppona ja tarpeeksi täyttävänä. Nyt noin kolmeen viikkoon en ole syönyt ruisleipää. 

Jonkin verran olen syönyt vaaleaa leipää, mutta sitäkin paljon vähemmän kuin ennen. 

Kokeiluni alkoi, kun noin kolme viikkoa sitten muutamana päivänä minulla vain ei tehnyt mieli leipää, ja kun olin korvannut niinä päivinä välipalalaivät muilla tuotteilla, tuntui helpolta jatkaa kokeilua.

Olen samaan aikaan rasvannut läiskiäni noin joka toinen päivä aamulla ja illalla muistaakseni bemetsonilla. Mutta suunnilleen samoin olin tehnyt aikaisemminkin, kun söin leipää enemmän. 

Kokeilun ensimmäisen viikon jälkeen tuntui, että läiskät rauhottuivat, eli ne eivät punoittaneet, niitä ei kutittanut, ja ne eivät ainakaan suurentuneet. Kyynärpäissäni olevat läiskät ovat jopa hieman pienentyneet.  

En ruisleipää edes niin kaipaa, mutta haluan vielä selvemmin tietää pahenevatko läiskät uudelleen jos alan taas syödä enemmän ruisleipää.

Myötätunto itseä kohtaan

Edellisen tekstin kommentoija sai minut miettimään psorin häpeämistä. Olen hävennyt ja myös ollut piittaamatta. Viime päivinä olen saavuttanut uuden tason psorin hyväksymisessä.

Se tapahtui kahden asian auttamana.

1. Luin Rupert Isaacsonin kirjaa "Hevospoika", jossa oli yksi mielenkiintoinen kohta myötätunnosta itseä kohtaan. Tästä tekstin loppuosassa lisää!

2. Vierailin 'Psoriasis - ihon alla'-sivustolla.

Jos sivustolla pyritään siihen, että psoria sairastava ihminen lähentyy psorinsa kanssa ja hyväksyy sairautensa, silloin sivusto onnistui tavoitteessaan, minun kohdallani.

Mutta miksi sivustolla ei selitetä kunnolla mitä 'ihon alla' tarkoittaa? Viittaako se kenties ruokaan, jota syömme, muihin elintapoihimme, vai vain johonkin fyysiseen tapahtumaan ihon alla, johon emme voi vaikuttaa.
Taas tunnen itseni myös tyhmäksi, koska vierailin muistaakseni jokaisella sivulla kyseisellä sivustolla, ja silti turhauduin, koska tuntui etten ymmärrä, mutta silti mietin, enkö vain ymmärtänyt.
Joten, joko sivun sanomaa pitää syventää, selventää tai sitten minun pitää vain mennä sivustolla uudelleen vierailulle.

Ja tämä lähentyminen minun ja psorini välillä tapahtui seuraavanlaisesti, tein testiä.
Sivustolla oleva kysymys: miten hoidan psoriani tällä hetkellä:
.rasvoilla

Paljonko käytän aikaa rasvaamiseen päivittäin:
.minuutin (säälittävää, tiedän)

Tulos oli se, että käytän vuodesta yhden päivän psorini hoitamiseen!! Yhden vaivaisen päivän, päivittäisellä minuutin rasvaamisella!

Eihän tämä tietenkään kerro koko totuutta kohdallani, koska tällä hetkellä, kesän jälkeen, ihoni on melko hyvässä kunnossa, mutta tämä avasi silti silmiäni, koska tajusin, että en varmaankaan käytä psorin hoitoon niin järkyttävästi aikaa kuin olen ajatellut ja jos vain hyväksyn ne rasvaushetket, voin saavuttaa tasapainoisemman tilan psorin kanssa. Ja tamä jos mikä on tavoiteltavan arvoista!!

Ja sitten siihen kirjaan:
Rupert Isaacsonin kirjoittama kirja kertoo kirjoittajan autistisesta pojasta, Rowanista, ja koko perheen selviytymisestä asian kanssa. Kirjoittajan vaimo, Kristin, on psykologi, joka on kiinnostunut buddhalaisuudesta.
Seuraava pätkä on kirjasta. (jos et jaksa lukea koko tekstiä, lue vain tummennetut osat.)

"Hän on kuin synnynnäinen buddhisti", Kristin sanoi Rowanista. Katsoin häntä kummissani. Muutaman viime vuoden aikana Kristinin buddhalaisuuden harrastaminen oli yhä enemmän ja enemmän yhtynyt hänen akateemiseen psykologin työhönsä. Tarkalleen ottaen Kristin oli johtanut tutkimusta, joka käsitteli buddhalaisuuden myötätuntoa itseä kohtaan. Tämä merkitsi pyrkimystä viljellä ystävällisyyttä ja anteeksiantoa itseä yhtä kuin muitakin kohtaan, mikä ei etenkään kärsimyksen tai eponnistumisen kausina ole helppo tavoite.

Hänen julkaisemansa tutkimukset tuntuivat kuitenkin osoittavan, että itseen kohdistuva myötätunto oli henkisen hyvinvoinnin kannalta parempi kuin se tavanomainen psykologinen viisaus, joka pitää vahvaa omanarvontuntoa henkisen terveyden perustana.

Kristin oli todennut, että jatkuva omanarvontunnon pönkittäminen käy ajan kanssa pakkomielteiseksi oman erityisyyden ja ylemmyyden tuntemisen tarpeeksi, henkiseksi vuoristoradaksi, josta ei koskaan pääse pois.

Itseen kohdistuva myötätunto sitä vastoin antaa mahdollisuuden nähdä itsensä selvästi, antaa itselleen anteeksi, ja tehdä sitten tarvittavat muutokset henkisen tasapainon saavuttamiseksi."

Viime päivinä olenkin ollut itseäni kohtaan hyvin myötätuntoinen, ja se on tuntunut ihanalta!