perjantai 9. lokakuuta 2009

olo on ihan erilainen kuin viimeksi kirjoittaessani. luin muutama viikko sitten muutamaa blogia, joiden kirjoittajat kärsivät syömishäiriöstä. luin kahden blogin kaikki kirjoitukset läpi muutamassa päivässä ja molempien blogien kirjoittajat päätyivät blogien edetessä koko ajan pahempaan jamaan. kirjoitukset olivat hyvin surullista luettavaa. mietin samalla sairauksia, blogeja, omaa oloa ja sitä mitä päivittäin elämästä ajatella.
silloin kun ahkerammin kirjoitin blogiani, olin siinä pisteessä, että yhdistin psorin kaikkeen: syömiseen, juomiseen, vaatteiden valintaan, ihmissuhteisiin, peseytymiseen.. ehkä tähän vaikutti se että olin eristäytynyt silloisessa asuinpaikassani niistä asioista, joista olin ennen nauttinut ja elämäni täytti opiskelu. yht'äkkiä ihoni oireili pahemmin kuin koskaan aikaisemmin ja täytin elämäni psorista paranemisella ja paranemisprosessin analysoimisella. siitä tuli jotain uutta, samalla sekä pysyvää että muuttuvaa.
hieman samaa huomasin lukemissani syömishäiriö-blogeissa. niiden kirjoittajat olivat nuoria, joiden elämässä suuren tilan vie häiriön analysointi, ruoan ajatteleminen, häiriön piilottelu.

olen onnellinen. asun siellä missä haluan. psoriini on vaikuttanut hyvällä tavalla joku repair-rasva, jonka nimeä en jaksa nyt tarkistaa. en kiellä enää itseltäni kaikkea siinä pelossa että psorini taas räjähtää käsiin. en anna itseni pelätä. enkä valitakaan enää niin paljon.
olen töissä myyjänä, paikassa, jossa riittää haastetta. luultavasti siksi olen viihtynytkin siellä paremmin kuin missään aikaisemmassa työpaikassani. ja sain ylennyksen. kerroinko siitä? :) olen nyt kuukausipalkalla kokopäiväisenä työntekijänä :) elämä vain on kivaa.

mielialaani nostaa myös tuleva matkani etelään.jee. ihoni on taas erilainen kuin aikaisemmin. kyynerpäät ovat melkein terveet, jalkapöydissä olevat läiskät olivat todella kuivat, halkeilevat ja kipeät muutaman viikon. vaikka kuinka rasvasin jalkoja kaikilla niillä perusrasvoilla jotka eniten ovat tähän mennessä auttaneet, läiskät eivät vain koskaan tuntuneet rauhoittuvan.
noin viikko sitten otin kokeiluun daivonexin, eloconin ja hydrokortisonin. piirsin paperille muistiin läiskät jaloissani ja merkitsin kullekin läiskälle rasvan. nyt on tuloksiakin tullut. elocon näyttää rauhoittavan mutta iho ei silti kovin paljon muutu terveemmän näköiseksi. hydrokortison tuntui niin tehottomalta että vaihdoin sen kahden päivän jälkeen daivonexiin, joka muuttaa ihoa myös terveemmän näköiseksi ja oloiseksi. ja mikä parasta iho kuoriutuu. joka kerta, kun otan sukan pois, tarkastan voinko kuoria sitä taas lisää. tuntuu kuin olisin käärme joka luo uudelleen nahkansa. ihosta siis lähtee palasia pois vain siihen koskemalla. en sitä mitenkään revi, sehän ymmärtääkseni vain kiihdyttäisi psoria.
kun tiedän ettei tämä parane, olen ajatellut, että ehkä voisin jopa pitää tästä uudesta ihosta joka sieltä alta kasvaa kuoriutuu ja pian taas kuoriutuu uudelleen ja niin edelleen, jotenkin ällöttävää, kyllä.
rasvaan iltaisin läiskät ja menen nukkumaan sukat jalassa. ei kovin seksikästä mutta kun täällä on niin kylmäkin. jossain vaiheessa yötä riisun sukat pois.

Taas tästä tulee pitkä postaus kun ajatukseni katkeilevat ja jatkuvat.. Eli ihoni on taas muuttunut. Käsistäni on tullut todella kuivat kyynerpäiden läheltä siis kyynerpäistä sormiin päin ja kyynerpäistä kainaloihin päin noin 10 cm alueelta. Tältä kai atooppinen iho tuntuu. Kuivalta ja epätasaiselta. Ihollani ei ole sellaisia tarkkareunaisia läiskiä kuin suuren ihokatastforin aikaan vaan iho tuntuu epätasaiselta kun siihen koskee, mutta silmälläkään ei oikein erota kuivia kohtia. Mieluummin tämän otan kuin ne läiskät, mutta tuntuu taas oudolta kun iho muuttuu.
Viimeksi kun kävin sillä hyvällä parhaalla lääkärillä joka ohjasi minut valohoitoonkin, hän kysyi onko minulla atooppinen iho, kuiva ja punoittava, sanoin että ei, vain psori. Tämä lääkäri ei oikein tuntunut uskovan ja selitti tarkemmin atooppista ihoa.. Selitin takaisin, että ei ihoni tunnu kovin kuivalta muualta kuin psorin kohdalta. En nyt sitten tiedä mitä pohjimmiltaan atooppinen iho tarkoittaa, eikä sillä niin väliä minulle olekaan, toivon vain että tämäkin ihon virhe korjaantuu auringolla.
hyvä niin. ja hei hei taas. kommentoikaa! en varmaankaan jaksa yksin blogia enää kovin kauan jatkaa.

oletteko jo vierailleet täällä. uusi sivusto psorista ja ihmisistä, joilla psori on. en itse kovin tarkkaan ole tutkinut sivustoa kun nettiyhteyteni on niin hidas, mutta tervetulleita ovat kaikki psori-info/kokemussivut.
Sivustolla muunmuassa Heinimaija kirjoittaa: "Psori ei hallitse minun elämääni, mutta uskon että minä voin hallita psoria." hmm :) mulla ehkä olisi juuri toisinpäin: "psori hallitsee elämääni, enkä usko, että voin hallita psoria." tai "En voi hallita psoria, mutta uskon sen hallitsevan elämääni."

En vain ole saanut selville sen enempää mitkä ruoka-aineet tekevät pahaa. Ainoat joiden tehoon tässä vaiheessa tarpeeksi paljon ovat aurinko, valohoito ja vesi.


Nyt nukkumaan! Kuuntelen kerran vielä :)