olen koditon. jätin maaseudun taakseni, toivottavasti lopullisesti. ja nyt odottelen kesäkuun ensimmäistä päivää, että pääsisin omaan kotiin. asun siis vanhempieni luona.. tai oikeastaan olen vain maannut sängyssä ja nukkunut.
valmistumispäivänä kehoni taisi ajatella että NYT on mahtava aika luopua kaikesta stressistä ja rentoutua.. ja tietysti tulin kipeäksi. tälläistä hikoiluflunssaa en ole pitkiin aikoihin sairastanut. ja tänään kävin vielä työhaastattelussa, KOSKA HALUAN TÖITÄ.
Siirryin daivobetistä daivonexiin.. toivottavasti muistin oikein. siirryin siis siitä vahvemmasta siihen, jota saa ostettua vain niissä jättituubeissa. tämä uusi rasva tuntuu niin hoitavalta. daivobet tuntui loppuvaiheessa suoraan sanottuna kuorivan sairaan ihon lisäksi myös terveen ihon läiskien ympäriltä. käteni eivät näyttäneet silloin kovin ihanilta.. läiskien lisäksi myös terve iho siis näytti irtoavan.
No nyt läiskät näyttävät suunnilleen siltä miltä ne näyttivät silloin kun lupailin niitä kuvia. (kamera rikki, ei tullut silloin kuvia. kamera rikki edelleen.) daivobet siis näytti ensin poistavan läiskät, sitten ärsyttävän niitä ja sitten kuorivan kaiken ympäriltään. tai mistä tiedän oliko se daivobet vai negatiivisuus vai stressi.
Päätin, että tänä kesänä rakastun. Rakastun niin kovaa etten pysy maassa! Se saa auringon kanssa tervehdyttää läiskäni.
Tämä välitila on outo tunne. maaseudulla asuessani olin niiiin negatiivinen ja halusin sieltä pois heti kun astuin siihen vanhaan parakkiasumukseeni, jota asuntolaksi siellä kutsuttiin. Elin muurahaisten kanssa viimeiset kuukaudet. Jokainen lauseeni tuntui olevan valitusta täynnä. ja silti se tuntui kodilta, koska sen oli pakko tuntua. Olen miettinyt paljon minkälainen minusta olisi tullut jos olisin kasvanut aikuiseksi kaupungissa. Vietin tärkeimmät aikuistumisvuoteni samojen naamojen keskellä ja pakoon oli turha pyrkiä, koska olin todellakin päättänyt että siitä koulusta valmistun.
joskus taisin mainita, että minulle tulee varmaankin kulttuurishokki sitten kun vihdoin pääsen muuttamaan takaisin kaupunkiin.. se voi olla vielä edessä, mutta sitä ennen kehystän uuden ihanan valkoisen kesäasuntoni seinälle valmistumispaperini, käyn aamuisin kahvilassa ja vietän mukavan kesän asustellen särkänniemen naapurissa. ainiin ja rakastun!
en silti ole kai vieläkään tajunnut etten todellakaan palaa enää sinne missä aamuisin heräsin fasaanien ääniin ja talvi oli todella talvi. ikävä kai jo vähän tuntuu. mutta sen aiheuttaa tämä outo välitila ja asunnottomuus. haluan jo sisustamaan omaa asuntoani kaikkien opiskelijavuosien ja opiskelijakämppien jälkeen!! Haluan olla kaupunkilainen, jonka vaatteet tuoksuvat hyvälle!!
valmistumispäivänä kehoni taisi ajatella että NYT on mahtava aika luopua kaikesta stressistä ja rentoutua.. ja tietysti tulin kipeäksi. tälläistä hikoiluflunssaa en ole pitkiin aikoihin sairastanut. ja tänään kävin vielä työhaastattelussa, KOSKA HALUAN TÖITÄ.
Siirryin daivobetistä daivonexiin.. toivottavasti muistin oikein. siirryin siis siitä vahvemmasta siihen, jota saa ostettua vain niissä jättituubeissa. tämä uusi rasva tuntuu niin hoitavalta. daivobet tuntui loppuvaiheessa suoraan sanottuna kuorivan sairaan ihon lisäksi myös terveen ihon läiskien ympäriltä. käteni eivät näyttäneet silloin kovin ihanilta.. läiskien lisäksi myös terve iho siis näytti irtoavan.
No nyt läiskät näyttävät suunnilleen siltä miltä ne näyttivät silloin kun lupailin niitä kuvia. (kamera rikki, ei tullut silloin kuvia. kamera rikki edelleen.) daivobet siis näytti ensin poistavan läiskät, sitten ärsyttävän niitä ja sitten kuorivan kaiken ympäriltään. tai mistä tiedän oliko se daivobet vai negatiivisuus vai stressi.
Päätin, että tänä kesänä rakastun. Rakastun niin kovaa etten pysy maassa! Se saa auringon kanssa tervehdyttää läiskäni.
Tämä välitila on outo tunne. maaseudulla asuessani olin niiiin negatiivinen ja halusin sieltä pois heti kun astuin siihen vanhaan parakkiasumukseeni, jota asuntolaksi siellä kutsuttiin. Elin muurahaisten kanssa viimeiset kuukaudet. Jokainen lauseeni tuntui olevan valitusta täynnä. ja silti se tuntui kodilta, koska sen oli pakko tuntua. Olen miettinyt paljon minkälainen minusta olisi tullut jos olisin kasvanut aikuiseksi kaupungissa. Vietin tärkeimmät aikuistumisvuoteni samojen naamojen keskellä ja pakoon oli turha pyrkiä, koska olin todellakin päättänyt että siitä koulusta valmistun.
joskus taisin mainita, että minulle tulee varmaankin kulttuurishokki sitten kun vihdoin pääsen muuttamaan takaisin kaupunkiin.. se voi olla vielä edessä, mutta sitä ennen kehystän uuden ihanan valkoisen kesäasuntoni seinälle valmistumispaperini, käyn aamuisin kahvilassa ja vietän mukavan kesän asustellen särkänniemen naapurissa. ainiin ja rakastun!
en silti ole kai vieläkään tajunnut etten todellakaan palaa enää sinne missä aamuisin heräsin fasaanien ääniin ja talvi oli todella talvi. ikävä kai jo vähän tuntuu. mutta sen aiheuttaa tämä outo välitila ja asunnottomuus. haluan jo sisustamaan omaa asuntoani kaikkien opiskelijavuosien ja opiskelijakämppien jälkeen!! Haluan olla kaupunkilainen, jonka vaatteet tuoksuvat hyvälle!!
