eilen elämääni miettiessäni tajusin ainakin yhden asian, mikä tässä kaikessa on niin hankalaa. usein talvisin olen ihan suosiolla elänyt synkemmin, hitaammin. olen pitänyt synkistelystäni (lukuunottamatta sitä liian synkkää masennuskautta noin puoli vuotta ennen ihokatastrofia) ja kun kevät on näyttäytynyt ensimmäisiä kertoja, olen alkanut hyvin nopeasti piristyä ja alkukesään mennessä olen jo ollut lähes ekstaasissa.
syksyllä taas olen vähitellen muuttunut kesän iloisesta ihmisestä synkistelijäksi ja näin elämäni kulki suunnilleen siihen asti kun viimeksi aloin seurustella. silloinen poikaystäväni tuntui vaativan jatkuvaa iloisuutta vuoden jokaisena päivänä eikä ymmärtänyt, että joskus minun vain täytyy lojua sängynpohjalla ja välillä saatan jopa itkeä.
eilen nyt sitten tajusin, että tämän tärkeän synkistelyn olen yrittänyt siirtää syrjään, etten vain millään tavalla aiheuttaisi itselleni stressiä ja antaisi sen sitten vaikuttaa ihooni.
ja tajusin, että kaipaan sitä aikaa jolloin annoin itseni olla juuri niin kielteinen ja synkkä kuin halusin. kai olen myös aikuistunut enkä tarvitse niin pitkiä aikoja synkkyyteen ja omien asioiden pohtimiseen, mutta jonkinlaisen systeemin tarvitsen omien ajatusteni järjestämiseen.
Olen myös usein talvella hieman lihonut ja aina keväisin painoni on pudonnut aivan huomaamatta, (melkein kuin talviunta nukkuvilla karhuilla, hih). Mutta nyt kärsin housujen kiristelystä ja pahasta olosta, kun olen vain psorin takia miettinyt koko ajan mitä voin syödä. Ja sen miettimisen takia olen jotenkin päätynyt syömään karkkia ja suklaata kai kapinoidakseni itseäni ja sääntöjäni vastaan.
Kirjoitin muutama päivä sitten kirjoituksen miten se yksi liian synkkä masennuskauteni aiheutti sen, että menetin silloin ruokahaluni. Laihduin silloin noin 8 kiloa yhden kevään aikana, vain koska aamuisin unohdin usein syödä, koulussa vain siirtelin ruokaa lautasellani ja iltaisin vain pelkkä ruoan miettiminen aiheutti pahan olon. Tämän blogin aloitin, jotta voisin miettiä mitä syön ja tehdä jonkinlaista dokumentaatiota siitä, miten ruoat vaikuttavat ihooni. Ajatukseni ruoasta eivät kuitenkaan enää vähään aikaan ole olleet kovin terveitä. Ruoasta on tullut pakollinen paha, jota ajattelen aivan liikaa. Kielteisestä ajattelusta pahoja ruokia kohtaan on syntynyt varjo kaikelle syömiselleni.
Kirjoitus oli pitkä ja blogissani se oli ehkä viisi minuuttia näkyvillä. Päätin kuitenkin poistaa sen ja mietin seuraavana päivänä poistinko sen, koska ongelma ei ole enää niin suuri vai koska ongelma on suurempi kuin ajattelinkaan. En vieläkään tiedä kumpaan suuntaan kallistuisin.
Kirjoituksessani siis kerroin miten se ihokatastrofiani edeltänyt masennuskausi varmasti vaikutti ihooni. En tiedä mistä silloin sain energiaa tai vitamiineja tai muita tärkeitä aineita. Usein päätäni särki, olin kiukkuinen ja väsynyt.
Se asia, minkä takia poistin kirjoituksen liittyi jonkinlaiseen syömishäiriöön, omaani. Sen masennuskauden aikana ruoka ja syöminen alkoi tuntua ainoalta asialta, jota halusin hallita. Syömättömyydestä tuli niin helppoa, kaiken muun harmauden keskellä. Pidin siitä, että vaatteet eivät kiristäneet ja mahduin koko ajan pienempiin vaatteisiin.
Tiesin kuitenkin, että oloni vain paheni siitä, etten syönyt. Ainoa jolle suoraan puhuin asiasta oli tätini ja puhuminen auttoikin paljon. Muille olin vain sanonut, että olin ollut iltaisin niin pitkään koululla ilman eväitä, että olin vain laihtunut. Jonain päivänä sitten vain päätin, että alan syödä joka ikinen päivä kasvishernekeittoa, niin pitkään kun suhtaudun ruokaan jollain tavalla oudosti. Taisin syödä aika pitkään ja pidän kyllä vieläkin siitä.
Nyt kuitenkin kaikki tämä ruoan miettiminen psorin takia on aiheuttanut päässäni jonkinlaisen epäjärjestyksen ja muutamana aamuna viime viikolla mietin pitäisikö vain unohtaa taas syödä. Koulussa mietin pitäisi ottaa vain minimaalinen määrä ruokaa, ja olen kaivannut sitä oloa, että pelkkä ruoan ajatteleminen oksettaa.
En ollut ennen sitä masennuskautta tajunnut sitä ajattelumallia, että ruoka tuntuu asialta, joka antaa tunteen hallinnasta. Nyt ymmärrän sen liiankin hyvin.
Valmistun koulustani keväällä ja tuntuu, että elämässäni alkaa taas olla liikaa asioita, joita en voi hallita. Haluaisin hallita edes omaa kehoani ja ruoka+syöminen on alkanut tuntua vain välineeltä.
Ongelmaa mietittyäni päätin seuraavia asioita:
.lopetan karkin ostamisen. jos joku sitä minulle tarjoaa saan järkevissä määrissä sitä hieman syödä. eilen kun kaupassa en ostanutkaan mitään karkkia, hymyilin vain kassalla iloisena saavutuksestani.
.alan liikkua. Täällä minne muutin ei ole kovin monta eri vaihtoehtoa liikunnan harrastamiseen. Parhaimpana vaihtoehtona on muutaman kilometrin kävelylenkki kauppaan ja hieman eri mutkan kautta takaisin. Pidän todella paljon uimisesta, mutta lähin uimahalli on noin 25 kilometrin päässä. Tie, joka sinne vie, on hirveä pieni, pimeä tie, jonka varrella näin kolme hirveä viimeksi kun siitä ajoin. Joten lumessa, pimeässä ja hirviä peläten en jaksa lähteä usein uimaan. Klooriveden ihoa kuivattavaa vaikutusta en myöskään haluaisi kokea. Joten päätin innostaa itseäni edes joogaamaan kotona.
Tänään kun tulin koulusta (seitsemän aikaan) tein lämpimiä voileipiä valmiiksi ja joogasin 45 minuuttia!! Olen niin ylpeä itsestäni!!
Sen jälkeen päätin vielä pestä pyykkiä, pestä vessaa ja viettää tunnin suihkussa. Sitten vasta pääsin syömään niitä leipiä.
.alkaa taas juoda enemmän vettä
.syödä purkkaa. ehkä sillä pääsisin eroon tarpeesta syödä jotain makeaa koko ajan ja ilman makeita hetkiä, voisin pitää paremmin kiinni ruoka-ajoista.
Tänään söin 5 carneval keksiä, 2 laskiaispullaa, 4 turkinpippuria, kaurapuuroa ja soijamaitoa aamulla, hernekeittoa ja leipiä päivällä, vain yhden lämpimän voileivän ja tuoretta ananasta illalla.
syksyllä taas olen vähitellen muuttunut kesän iloisesta ihmisestä synkistelijäksi ja näin elämäni kulki suunnilleen siihen asti kun viimeksi aloin seurustella. silloinen poikaystäväni tuntui vaativan jatkuvaa iloisuutta vuoden jokaisena päivänä eikä ymmärtänyt, että joskus minun vain täytyy lojua sängynpohjalla ja välillä saatan jopa itkeä.
eilen nyt sitten tajusin, että tämän tärkeän synkistelyn olen yrittänyt siirtää syrjään, etten vain millään tavalla aiheuttaisi itselleni stressiä ja antaisi sen sitten vaikuttaa ihooni.
ja tajusin, että kaipaan sitä aikaa jolloin annoin itseni olla juuri niin kielteinen ja synkkä kuin halusin. kai olen myös aikuistunut enkä tarvitse niin pitkiä aikoja synkkyyteen ja omien asioiden pohtimiseen, mutta jonkinlaisen systeemin tarvitsen omien ajatusteni järjestämiseen.
Olen myös usein talvella hieman lihonut ja aina keväisin painoni on pudonnut aivan huomaamatta, (melkein kuin talviunta nukkuvilla karhuilla, hih). Mutta nyt kärsin housujen kiristelystä ja pahasta olosta, kun olen vain psorin takia miettinyt koko ajan mitä voin syödä. Ja sen miettimisen takia olen jotenkin päätynyt syömään karkkia ja suklaata kai kapinoidakseni itseäni ja sääntöjäni vastaan.
Kirjoitin muutama päivä sitten kirjoituksen miten se yksi liian synkkä masennuskauteni aiheutti sen, että menetin silloin ruokahaluni. Laihduin silloin noin 8 kiloa yhden kevään aikana, vain koska aamuisin unohdin usein syödä, koulussa vain siirtelin ruokaa lautasellani ja iltaisin vain pelkkä ruoan miettiminen aiheutti pahan olon. Tämän blogin aloitin, jotta voisin miettiä mitä syön ja tehdä jonkinlaista dokumentaatiota siitä, miten ruoat vaikuttavat ihooni. Ajatukseni ruoasta eivät kuitenkaan enää vähään aikaan ole olleet kovin terveitä. Ruoasta on tullut pakollinen paha, jota ajattelen aivan liikaa. Kielteisestä ajattelusta pahoja ruokia kohtaan on syntynyt varjo kaikelle syömiselleni.
Kirjoitus oli pitkä ja blogissani se oli ehkä viisi minuuttia näkyvillä. Päätin kuitenkin poistaa sen ja mietin seuraavana päivänä poistinko sen, koska ongelma ei ole enää niin suuri vai koska ongelma on suurempi kuin ajattelinkaan. En vieläkään tiedä kumpaan suuntaan kallistuisin.
Kirjoituksessani siis kerroin miten se ihokatastrofiani edeltänyt masennuskausi varmasti vaikutti ihooni. En tiedä mistä silloin sain energiaa tai vitamiineja tai muita tärkeitä aineita. Usein päätäni särki, olin kiukkuinen ja väsynyt.
Se asia, minkä takia poistin kirjoituksen liittyi jonkinlaiseen syömishäiriöön, omaani. Sen masennuskauden aikana ruoka ja syöminen alkoi tuntua ainoalta asialta, jota halusin hallita. Syömättömyydestä tuli niin helppoa, kaiken muun harmauden keskellä. Pidin siitä, että vaatteet eivät kiristäneet ja mahduin koko ajan pienempiin vaatteisiin.
Tiesin kuitenkin, että oloni vain paheni siitä, etten syönyt. Ainoa jolle suoraan puhuin asiasta oli tätini ja puhuminen auttoikin paljon. Muille olin vain sanonut, että olin ollut iltaisin niin pitkään koululla ilman eväitä, että olin vain laihtunut. Jonain päivänä sitten vain päätin, että alan syödä joka ikinen päivä kasvishernekeittoa, niin pitkään kun suhtaudun ruokaan jollain tavalla oudosti. Taisin syödä aika pitkään ja pidän kyllä vieläkin siitä.
Nyt kuitenkin kaikki tämä ruoan miettiminen psorin takia on aiheuttanut päässäni jonkinlaisen epäjärjestyksen ja muutamana aamuna viime viikolla mietin pitäisikö vain unohtaa taas syödä. Koulussa mietin pitäisi ottaa vain minimaalinen määrä ruokaa, ja olen kaivannut sitä oloa, että pelkkä ruoan ajatteleminen oksettaa.
En ollut ennen sitä masennuskautta tajunnut sitä ajattelumallia, että ruoka tuntuu asialta, joka antaa tunteen hallinnasta. Nyt ymmärrän sen liiankin hyvin.
Valmistun koulustani keväällä ja tuntuu, että elämässäni alkaa taas olla liikaa asioita, joita en voi hallita. Haluaisin hallita edes omaa kehoani ja ruoka+syöminen on alkanut tuntua vain välineeltä.
Ongelmaa mietittyäni päätin seuraavia asioita:
.lopetan karkin ostamisen. jos joku sitä minulle tarjoaa saan järkevissä määrissä sitä hieman syödä. eilen kun kaupassa en ostanutkaan mitään karkkia, hymyilin vain kassalla iloisena saavutuksestani.
.alan liikkua. Täällä minne muutin ei ole kovin monta eri vaihtoehtoa liikunnan harrastamiseen. Parhaimpana vaihtoehtona on muutaman kilometrin kävelylenkki kauppaan ja hieman eri mutkan kautta takaisin. Pidän todella paljon uimisesta, mutta lähin uimahalli on noin 25 kilometrin päässä. Tie, joka sinne vie, on hirveä pieni, pimeä tie, jonka varrella näin kolme hirveä viimeksi kun siitä ajoin. Joten lumessa, pimeässä ja hirviä peläten en jaksa lähteä usein uimaan. Klooriveden ihoa kuivattavaa vaikutusta en myöskään haluaisi kokea. Joten päätin innostaa itseäni edes joogaamaan kotona.
Tänään kun tulin koulusta (seitsemän aikaan) tein lämpimiä voileipiä valmiiksi ja joogasin 45 minuuttia!! Olen niin ylpeä itsestäni!!
Sen jälkeen päätin vielä pestä pyykkiä, pestä vessaa ja viettää tunnin suihkussa. Sitten vasta pääsin syömään niitä leipiä.
.alkaa taas juoda enemmän vettä
.syödä purkkaa. ehkä sillä pääsisin eroon tarpeesta syödä jotain makeaa koko ajan ja ilman makeita hetkiä, voisin pitää paremmin kiinni ruoka-ajoista.
Tänään söin 5 carneval keksiä, 2 laskiaispullaa, 4 turkinpippuria, kaurapuuroa ja soijamaitoa aamulla, hernekeittoa ja leipiä päivällä, vain yhden lämpimän voileivän ja tuoretta ananasta illalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti