Barcelonan, Sitgesin, Valencian, Zaragozan, Bilbaon ja Milanon jälkeen olen taas takaisin Suomessa. Viikkoa vaille kolmen kuukauden seikkailu oli hyvin antoisa, tosin aivan liian lyhyt.
Ennen lähtöä toivoin että kesä olisi saapunut espanjaan jo aikaisemmin, mutta kevät viipyi pidempään. Vasta Milanossa paluumatkalla, kolme päivää sitten oli kuuma, hellepäivä. Istuin Milanossa Duomon portailla ja sain vielä matkan viimeiset auringot käsivarsilleni.
Olen taas päässyt hieman lähemmäs sitä mielentilaa, jossa olin silloin ennen ihokatastrofia, (ihokatastrofi: se aika kun ihottumani levisi kaikkialle kehooni). Silloin ennen hyväksyin että ihollani on muutakin kuin pisamia, rasvasin kun ihottuma vaivasi ja elin elämääni ajattelematta mitä joku ajattelee, enkä myöskään itse ajatellut ihoani koko ajan.
Viimeisen kolmen kuukauden ajan olen saanut paljon muuta ajateltavaa ja toivon että myös täällä Suomessa jatkan iloisin mielin kesän ja auringon odottelua.
Tänään kävin Tampereella syömässä sushia ja oli aivan pakko ottaa kuva hämeenkadusta, koska se oli niin tyhjä. Käveleekö kello 19.30 hämeenkadulla oikeasti vain muutama ihminen ja onko tiellä todella vain kolme autoa?
Totuin kai siihen Barcelonan ihmisvilinään ja tungokseen varsinkin metrossa, että Tampere tuntuu autiolta. Olen vieläkin varma, että jossain oli joku tapahtuma jonne kaikki muuten hämeenkadulla oleilevat ihmiset olivat tuppautuneet tänään kello 19.30-19.45.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti